Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Saaristolautakunta
Pöytäkirja 05.09.2023/Pykälä 19


 

Saaristolautakunnan kokouspäivät

 

Saaristolautakunta 05.09.2023 § 19      

749/00.00.02/2023    

 

 

 

Valmistelija Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää

 

Hallintosäännön 139 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja pai­kan.

 

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tar­peel­li­sek­si tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen ko­kouk­sen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin pu­heen­joh­ta­ja määrää kokousajan.

 

Saaristolautakunnan kokousrytmiin vaikuttavat mm. talousarvio- ja tilinpäätösten sekä eri lausuntopyyntöjen aikataulut. Saaristolautakunta on pitänyt tarpeen mukaan kokouksia, joita on ollut 4-6 kokousta vuosittain.

 

Saaristolautakunnan kokoukset on pyritty pitämään kuukauden kolmantena tiistaina.

 

 

Esittelijä Viestintä- ja kehittämispäällikkö

 

Päätösehdotus Saaristolautakunta päättää, että lautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti tarpeen mukaan kuukauden kolmantena tiistaina.

 

Päätös Viestintä- ja kehittämispäällikön ehdotus hyväksyttiin.