Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 14.08.2023/Pykälä 212



 

Talouden osavuosikatsaus 30.6.2023

 

Kaupunginhallitus 14.08.2023 § 212      

262/02.02.02/2023    

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Heli Lähteenmäki

 

Talousarvion 2023 osavuosikatsaus on valmistunut. 

 

Kunnat elävät ensimmäistä vuotta hyvinvointialueuudistuksen jälkeen, ja totuttelevat aiemmasta vuosista pienentyneisiin talouden lukuihin. Kuluvan vuoden taloustilanteesta ennakoitiin hyvää jo talousarviovaiheessa, koska verotuloina tilitetään vielä tänä vuonna vanhojen vuosien verotuloja suuremmilla veroprosenteilla. Uusi normaalitaso verotulojen osalta saavutetaan vuonna 2024, jolloin vanhojen vuosien verotulojen tilitykset jäävät vähäisiksi. Lisäksi yhteisöveron aleneminen Nesteen jalostamotoiminnan loppumisen johdosta alkaa näkyä jo kuluvana vuonna.

 

Inflaatio vaikuttaa myös kuntataloudessa erilaisten palvelujen sekä tavaroiden hintoihin. Kesällä 2022 sovittu palkkaratkaisu on kunnille kallis vuonna 2023. Korkojen nousu ei Naantalin kaupungin osalta näyttele toistaiseksi suurta roolia, mutta se vaikuttaa yleiseen taloudelliseen toimeliaisuuteen sekä investointipäätöksiin Naantalin alueella.

 

Osavuosikatsaus sisältää edellisten vuosien tapaan koko kaupungin talouden toteutumatiedot tammi-kesäkuulta, tulosennusteen, vuoden 2023 strategisten toimenpiteiden toteutumisen arvioinnin, toimialojen katsaukset toimintaan ja talouteen puolen vuoden toteutuman pohjalta, tulosalueiden raportoinnin olennaisista tapahtumista, investointien toteutuma-arviot sekä lopuksi tytäryhtiöiden katsaukset toimintaan ja talouteen. Lisäksi erillisenä liitteenä on raportti verotulotilityksistä sekä maksuvalmiudesta ajalta tammi-heinäkuu 2023.

 

Liitteet 1-3, KH 14.8.2023

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedokseen, ja lähettää osavuosikatsauksen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että talousjohtaja Heli Lähteenmäki oli läsnä kokouksessa asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan.

 

 Merkittiin, että henkilöstön edustaja Juha Ovaska oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.