Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 71



 

Oikaisuvaatimus korvausvaatimusta koskevassa asiassa

 

Tekninen lautakunta 19.06.2023 § 71      

317/03.06.02.00/2023    

 

 

 

Valmistelija Kaupunginlakimies Turo Järvinen 9.6.2023

 

----------------- on 8.6.2023 toimittanut oikaisuvaatimuksen teknisen johtajan viranhaltijapäätöksestä 6.6.2023 § 19, joka koskee ----------- korvausvaatimusta hänen autonsa renkaan tasapainotuspainon väitetystä irtoamisesta lumenaurauksen johdosta. Tekninen johtaja on päättänyt olla korvaamatta renkaiden uudelleentasapainotuksesta aiheutunutta 69 euron laskua, koska asian käsittelyn yhteydessä ei ole tullut ilmi sellaista kiistatonta tosiseikkaa, jonka perusteella voitaisiin todeta, että kaupunki olisi tuottamuksellaan tai tahallisuudellaan aiheuttanut ----------- auton renkaan tasapainotuspainon irtoamisen tai tarpeen uudelleentasapainotukselle. Oikaisuvaatimus on liitteenä.

 

Liite 1, TEKLA 19.6.2023

 

Kuntalain 134 §:ssä säädetään oikaisuvaatimuksesta seuraavaa:

 

Kunnanhallituksen, lautakunnan ja valiokunnan, niiden jaoston sekä niiden alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

 

Oikaisuvaatimus tehdään 1 momentissa tarkoitetun toimielimen ja sen jaoston sekä sen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle. Oikaisuvaatimus kunnallisen liikelaitoksen johtokunnan 67 §:n 3 momentissa ja liikelaitoskuntayhtymän johtokunnan 67 §:n 5 momentissa tarkoitetusta päätöksestä tehdään päätöksen tehneelle johtokunnalle. Jos hallintosäännössä on 92 §:n nojalla määrätty, että päätös voidaan ottaa liikelaitoksen johtokunnan käsiteltäväksi, oikaisuvaatimus johtokunnan ja sen alaisen viranomaisen päätöksestä tehdään johtokunnalle. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisenä.

 

Jos kunnanhallitus on 92 §:n nojalla ottanut alaisensa viranomaisen tai jaostonsa päättämän asian käsiteltäväkseen, päätöksestä tehty oikaisuvaatimus on käsiteltävä kunnanhallituksessa.

 

Oikaisua voidaan hakea vain itse päätökseen, mutta ei sen perusteluihin.

 

----------- vahingonkorvausvaatimuksen perusteissa on pelkistettynä kysymys siitä, että hän katsoo, ettei renkaan tasapainotuspainon irtoamiselle voi olla muuta selittävää tekijää kuin kaupungin suorittama lumenauraustyö.

 

Teknisen johtajan viranhaltijapäätöksen perusteluiden mukaisesti varsinaista selittävää tekijää ----------- auton renkaan tasapainotuspainon ei ole löytynyt taikka näytetty toteen. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia uusia perusteita tai näyttöä, jonka perusteella asiaa tulisi arvioida toisin. Yleisen elämänkokemuksen perusteella ei ole myöskään poissuljettua, että renkaan tasapainotuspala irtoaisi ajossa ilman ulkoista tekijää.

 

----------- ei ole väittänyt, että teknisen johtajan viranhaltijapäätös olisi ollut lainvastainen. Ottaen huomioon, että syy-yhteyttä talvikunnossapidon auraustyön ja renkaan uudelleentasapainotustarpeen välillä ei ole yksiselitteisesti voitu todeta ja että kaupungin talvikunnossapidossa ei ole osoitettu tuottamusta taikka tahallisuutta, on teknisen johtajan viranhaltijapäätös 6.6.2023 korvausvaatimuksen hylkäämisestä ollut myös tarkoituksenmukainen. Esitän, että tekninen lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen ja pysyttää teknisen johtajan aiemman viranhaltijapäätöksen 6.6.2023 § 19 voimassa. 

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen ja pysyttää voimassa teknisen johtajan päätöksen 6.6.2023 § 19.

 

Kokouskäsittely  Kaupunginlakimies Turo Järvinen oli kokouksessa asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.