Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 68


 

Teknisen lautakunnan kokousten aika ja paikka

 

Tekninen lautakunta 19.06.2023 § 68      

430/00.00.02/2023    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Sirpa Romppainen 13.6.2023

 

Hallintosäännön 136 §:n mukaan toimielin voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää.

 

Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Hallintosäännön 137 §:n mukaan suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisten kuultavissa tai nähtävissä.

 

Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta (sähköinen päätöksentekomenettely). Hallintosäännön 138 §:n mukaan toimielin voi päättää asioista sähköisessä päätöksentekomenettelyssä kuntalain 100 §:n mukaisesti. Päätöksentekomenettelyä voidaan käyttää kaikkiin toimielimen päätösvaltaan kuuluviin asioihin.

 

Hallintosäännön 139 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Toimialan töiden suunnittelun kannalta on tarkoituksenmukaista päättää kokouspäivistä ennakkoon.

 

Tekninen lautakunta on päättänyt syksyn kokouksista 26.4.2023 § 43 seuraavaa:

 

"Tekninen lautakunta päättää kokoontua syyskaudella 2023 pääsääntöisesti keskiviikkoisin seuraavasti:

 

16.8., 13.9., 27.9., 18.10., 22.11. ja 14.12.

 

Mahdollisista kokousmuutoksista päätetään ja ilmoitetaan hyvissä ajoin.

Kevään 2024 kokousaikataulu päätetään viimeistään joulukuun kokouksessa."

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää pitää kokouksensa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 17.00 kaupungintalolla. Kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asianhallinta- tai äänestysjärjestelmää.

Tekninen lautakunta päättää kokoontua syyskaudella 2023 keskiviikkoisin klo 17.00 seuraavasti: 16.8., 13.9., 27.9., 18.10., 22.11. ja 14.12.

Mahdollisista kokousmuutoksista päätetään ja ilmoitetaan etukäteen. Kevään 2024 kokousaikataulu päätetään viimeistään joulukuun kokouksessa.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.