Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 16.05.2023/Pykälä 32


 

Ympäristö- ja rakennuslautakunnan kokoukset syksyllä 2023

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 16.05.2023 § 32                   

471/00.00.02/2023    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Sirpa Romppainen 5.5.2023

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti toimikautensa alussa (7.9.2021 § 66) pitää kokouksensa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa klo 17.00 erikseen sovittavana päivämääränä kaupungintalolla.

 

Hallintosäännön 139 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Toimialan töiden suunnittelun kannalta on tarkoituksenmukaista sopia syksyn kokouspäivistä ennakkoon.

 

Esittelijä Rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää kokoontua syyskaudella 2023 tiistaisin klo 17.00 seuraavasti: 15.8., 19.9., 10.10., 14.11. ja 12.12.

 

Kokouskäsittely Käydyn keskustelun perusteella rakennustarkastaja muutti päätösehdotustaan syyskuun kokouspäivän osalta keskiviikoksi 20.9.2023 ja lokakuun kokouspäivän osalta keskiviikoksi 11.10.2023.

 

Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Juha Ovaska poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

Rakennustarkastajan muutettu päätösehdotus

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää kokoontua syyskaudella 2023 klo 17.00 seuraavasti: 15.8., 20.9., 11.10., 14.11. ja 12.12.

 

Päätös Rakennustarkastajan muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.