Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 34


 

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakaskyselyn tulokset

 

Koulutuslautakunta 28.03.2023 § 34      

290/00.01.02.04/2023    

 

 

 

Valmistelija Aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori Maarit Paloluoma

 

Perusopetuslaki velvoittaa arvioimaan aamu- ja iltapäivätoimintaa. Arvioinnin tarkoituksena on turvata toiminnalle asetettujen tavoitteiden toteutuminen. Asiakasarvioinnin keskeiset tulokset tulee julkistaa.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakaskysely tehtiin 30.1.-19.2.2023 välisenä aikana. Kysely lähetettiin vanhempien tiedossa oleviin sähköposteihin. Kyselyn aikana toiminnassa oli mukana 251 lasta ja vastauksia tuli 63 kpl.

 

Vastaajista asiakasmaksuun tyytyväisiä oli 85,7 % ja toiminta-aikaa piti riittävänä 92 % vastaajista. Vastaajat kokivat, että sisä- ja ulkotilat missä toimintaa järjestetään ovat turvalliset sekä soveltuvat hyvin toiminnan järjestämiseen.

 

Toiminnan katsottiin tukevan kodin kasvatustyötä ja ohjaajien ammattitaitoon oltiin tyytyväisiä. Vastaajat kokivat, että ohjaajat arvostivat ja kohtelivat lapsia kunnioittavasti ja toimivat lapsille hyvinä esimerkkeinä.

 

Vastaajien mielestä toiminnassa oli riittävät mahdollisuudet levähtämiseen ja rauhallisiin hetkiin, samoin lapsille annettiin mahdollisuus omaehtoiseen leikkiin. Myös päivittäisestä liikkumisesta ja ulkoilusta huolehdittiin vastaajien mielestä päivittäin varsin hyvin.

 

Lapset viihtyvät toiminnassa todella hyvin ja toiminnan ilmapiiri koettiin turvalliseksi sekä lämpimäksi. Tästä huolimatta kiusaamista oli kokenut noin joka neljäs lapsista.  Sanallisista vastauksista selvisi, että jos kiusaamista oli havaittu niin siihen oli ohjaajien toimesta puututtu välittömästi.

 

Kouluarvosanaksi aamu- ja iltapäivätoiminta sai Naantalissa 9,0.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta merkitsee tiedoksi perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan tulokset.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.