Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 22


 

Valtuutettu Lasse Valtosen ym. valtuustoaloite koskien eräiden Velkuan investointi- ja kaavoituskohteitten nopeuttamista sekä niiden palauttamista talousarvioon ja kaavoitushankkeisiin

 

Kaupunginvaltuusto 13.03.2023 § 22      

255/00.01.02.03/2023    

 

Valtuutettu Lasse Valtonen luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 11 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

 

"Naantali on investoinut viime vuosina Velkuan alueelle kiitettävästi, ja esimerkiksi uusi koulu on hieno osoitus kaupungin arvostuksesta saaristoa ja sen elämänmuotoa kohtaan.

 

Jotta Velkuan alue pysyisi jatkossakin kaupungin Strategiassa mainittuna elävänä ja houkuttelevana Saaristoalueena, on alueen tonttivarantoa kyettävä hyödyntämään kaikin mahdollisin keinoin.

 

Alueen jätevesipuhdistamo on kapasiteettinsa äärirajoilla tai jo sen ylikin, ja tilanteen korjaamiseksi esitämme, että Velkuan jätevesipuhdistamon tai vaihtoehtoisesti yhdysviemärin rakentaminen otetaan ensi vuoden talousarviossa toteutettavien kohteiden listalle.

 

Lisäksi esitämme, että Velkuan Sauniemen alueen asemakaavamuutos palautetaan toteutettavien kaavahankkeiden listalle."

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.