Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.02.2023/Pykälä 38


Työllisyyspalveluiden raportti 1.1. - 31.12.2022

 

Työllisyyspalveluiden raportti

 

Kaupunginhallitus 06.02.2023 § 38      

34/05.20.00/2023    

 

Valmistelija Työllisyyspäällikkö Jani Välimäki

 

ELY-keskuksen julkaiseman 12/2022 työllisyyskatsauksen mukaan työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli joulukuun lopussa Varsinais-Suomessa 9,4 % eli 0,4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien osuus työvoimasta oli pienempi kuin koko maassa (9,9 %).

 

Naantalin työvoima oli joulukuun lopussa 9 082 henkilöä, joista työttömänä oli 645 henkilöä, eli 7,1 % (näistä lomautettuja 65 henkilöä). Joulukuun aikana työttömien määrä kasvaa normaalisti selvästi marraskuuhun verrattuna, kuten tälläkin kertaa. Työttömänä oli marraskuussa 586 henkilöä, eli 6,5 % (näistä lomautettuja 43 henkilöä).

 

Liitteenä on työllisyyspalveluiden raportti ajalta 1.1.2022- 31.12.2022.

 

Liite 1, KH 6.2.2023

 

Työllisyyspäällikkö Jani Välimäki on läsnä asiantuntijana kokouksessa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee työllisyyspalveluiden raportin ajalta 1.1.2022-31.12.2022 tiedoksi.

 

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että työllisyyspäällikkö Jani Välimäki oli läsnä kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.