Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 10.11.2022/Pykälä 212


 

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 10.11.2022 § 212                   

1036/02.02.00/2021    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Airi Laurila

 

Talousarvion täytäntöönpanomääräysten mukaan toimielin, jonka alaisuudessa on useita talousarvion tulosalueita, voi tulosalueiden vastuuhenkilöiden suostumuksella siirtää määrärahan tai sen osan toiselle tulosalueelle, kun muutokset ovat yhtä suuria ja perusteena on säästyvän määrärahan käyttäminen ylitystarpeen kattamiseen.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisista tulosalueista ylitystarve on aikuisten psykososiaalisten palveluiden, aikuissosiaalityön ja vammaispalveluiden tulosalueilla. Perhepalveluissa ja työllisyyspalveluissa ollaan jäämässä alle talousarvion.

 

Tulosaluevastaavat ovat antaneet suostumuksensa määrärahasiirtoihin

 

Esittelijä Perusturvajohtaja

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää tehdä vuodelle 2022  talousarvion käyttötalouden määrärahasiirtoja tulosalueiden kesken seuraavasti:

 

Tulosalue

 

Nykyinen mr

Muutos €

 

 

Uusi mr €

Aikuisten psyko-                    sosiaaliset palvelut

2 635 218

50 000

2 685 218

Aikuissosiaalityö

537 017

50 000

587 017

Perhepalvelut

4 493 275

-200 000

4 293 275

Työllisyyspalvelut

1 841 828

-100 000

1 741 828

Vammaispalvelut

7 922 620

200 000

8 122 620

 

 

 

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.