Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 77



 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodelle 2022-2023

 

Koulutuslautakunta 25.10.2022 § 77      

1094/12.00.01.01/2022    

 

 

 

Valmistelija Vapaa-aikapalvelupäällikkö Eija Laurila

 

Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain 8a luvun mukaista lapsille ja nuorille suunnattua vapaa-ajan toimintaa, jota kunta voi järjestää omana toimintana tai ostopalveluna. Toiminnan yleinen tavoite on lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden tukeminen sekä pohjan luominen hyvälle kasvulle. Onnistumisen edellytyksenä on yhteistyö koulun, kodin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan välillä.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminnassa painotetaan osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Tavoitteena on, että syrjäytymistä aiheuttavat tekijät havaitaan varhain ja tarvittaessa tarjotaan myös tukea. Toiminnan sisällölle on ominaista monipuolisuus, tarvelähtöisyys ja vapaaehtoisuus. Toiminta tarjoaa sosiaalista vuorovaikutusta, esteettisiä kokemuksia, vireyttä edistävää liikkumista, ulkoilua ja myös leikkiä ja lepoa.

 

Lukuvuoden 2022-2023 toimintasuunnitelman pääteemoina ovat ystävyys ja yhdessä tekeminen.  Teemaa lähestytään mm. taidetyöskentelyn avulla.

 

Liite 1, koulutuslautakunta 25.10.2022

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta hyväksyy aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman lukuvuodelle 2022-2023.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.