Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 122


 

Valtuutettu Mikko Rönnholmin ym. valtuustoaloite veteraanien itsenäisyysjuhlasta.

 

Kaupunginvaltuusto 12.12.2022 § 122      

1300/00.01.02.03/2022    

 

 

 Valtuutettu Mikko Rönnholm luki ja jätti seuraavan 9 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

 

"Naantalissa kansalaisjärjestöt järjestivät itsenäisyysjuhlan talvi- ja jatkosodan jälkeisinä vuosina. Veteraani­ ja reserviläisjärjestöt huolehtivat juhlien puitteista. 1960-luvun lopulla kaupunki otti vastuulleen juhlien järjestämisen. Sotien veteraanit olivat pitkään juhlien merkittävä osa yleisöstä.

 

Tämän vuoden juhlan alku havahdutti. Ensimmäistä kertaa puheet eivät alkaneet kunnioitetut sotiemme veteraanit puhuttelulla.

 

Paikalla ei ollut yhtään veteraania, kertoi juhlassa ollut veteraanijärjestön puheenjohtaja. Veteraaneja on jäljellä neljä, viidennen Hannes Pullin muistokirjoitus oli päivän lehdessä. Puheenjohtajan mukaan veteraanien leskiä on elossa 50.

 

Merkittävästä muutoksesta on kysymys - ollaan yhden aikakauden lopussa. Itse havahdun muutokseen muistelmalla, että tullessani valtuustoon ensimmäistä kertaa valtuustossa oli kaksi kansalaissodan veteraania, yksi valkoisella ja yksi punaisella puolella mukana ollut.

Omassa ryhmässäni enemmistössä olivat viimeisten sotien veteraanit. Vuonna 2004 viimeinen valtuustossa ollut veteraani Paavo Pensamo luopui valtuustopaikastaan.

 

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tasavallan presidentin juhlavastaanotolla ei ollut veteraaneja. Heille järjestettiin erillinen juhlatilaisuus. Järjestely ja sen uutisointi onnistuivat hienosti.

 

Tätä esimerkkiä noudattaen ehdotamme, että kaupunki järjestäisi veteraanijärjestöjen kanssa yhdessä erillisen itsenäisyyteen liittyvän juhlatilaisuuden veteraaneille ja heidän leskille."

  

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.