Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 112


 

Kaupunginvaltuuston kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Kaupunginvaltuusto 12.12.2022 § 112  

    

 

 

Kuntalain 108 §:n mukaan kaupunginvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on saapuvilla.

 

Kokouskutsu esityslistoineen on hallintosäännön 104 §:n mukaisesti lähetettävä valtuutetuille, kaupunginhallituksen jäsenille ja kaupunginjohtajalle neljä päivää ennen kokousta.

 

Päätösehdotus Kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty valtuutetuille, kaupunginhallituksen jäsenille ja kaupunginjohtajalle 8.12.2022. Kokouksesta on samana päivänä tiedotettu kaupungin verkkosivuilla.  Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Läsnä 41 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua.
Lisäksi kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Matti Naavasalo, kaupunginjohtaja Laura Leppänen hallintojohtaja Riitta Luotio sekä asuntomessujen projektipäällikkö Timo Tirri, talousjohtaja Heli Lähteenmäki ja tekninen johtaja Reima Ojala.