Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.10.2022/Pykälä 88


 

Valtuutettu Jan Lindströmin ym. valtuustoaloite koskien Karvetin tekonurmen lämmitystä

 

Kaupunginvaltuusto 10.10.2022 § 88      

1079/00.01.02.03/2022    

 

 

 

 Valtuutettu Jan Lindström luki ja jätti seuraavan 15 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:

 

"Kaukolämmön hinnan noustessa kentän sulana pitämisen kustannukset talvella nousevat, ja vaarana on, että kenttää ei pidetä tulevina talvina sulana ja käyttökuntoisena.

 

Mikäli kenttää ei voida talvisin käyttää naantalilaisten nuorten harrastuksiin, siitä on vaarana nuorten harrastusaktiivisuuden lasku ja se taas johtaa usein muihin ongelmiin, kuten syrjäytymiseen, kiusaamiseen ja levottomuuksiin kouluissa.

 

Suurimpana valtuustoryhmänä Kokoomus haluaa, että kenttä pysyy auki ja käyttökunnossa, mutta ymmärrämme, että kustannuksia tulee laskea, mikäli se on teknisesti mahdollista ja järkevää.

 

Me allekirjoittaneet ehdotamme, että kaupunki selvittää mahdollisuuden käyttää kentän talviseen sulana pitämiseen kaukolämmön paluupuolen lämpöä ja neuvottelee Turku Energian kanssa edullisemmasta hinnasta, jotta kenttä voidaan pitää auki ja käyttökustannukset saadaan alhaisemmiksi.

 

Alemmasta paluulämpötilasta on hyötyä myös voimalaitokselle, koska talvella paluulämpö helposti nousee yli optimin ja heikentää voimalaitoksen hyötysuhdetta.

 

Kaukolämmön paluulämpöä käytetään hyödyksi monissa vastaavissa kohteissa samasta syystä."

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi