Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 27.09.2022/Pykälä 65


 

Naantalin varhaiskasvatuksen palvelusetelin suurimman arvon tarkistaminen 1.10.2022

 

Koulutuslautakunta 27.09.2022 § 65      

589/12.07.00.00/2022    

 

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Rantala

 

Naantalin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarviossa varhaiskasvatuksen palvelusetelin käyttöönoton. Palvelusetelin käyttö on Naantalissa rajattu koskemaan yksityisiä päiväkoteja. Naantalin varhaiskasvatuksessa palvelusetelin käyttäjiä on yhteensä kahdeksan (tilanne 09/2022). Palvelusetelin arvo on euromäärä, joka saadaan vähentämällä suurimmasta arvosta asiakasmaksu, jonka perhe maksaisi kunnallisesta varhaiskasvatuksesta.

 

Koulutuslautakunta on 10.5.2022 § 33 määritellyt Naantalin kaupungin varhaiskasvatuksen myöntämän palvelusetelin suurimmaksi arvoksi yli 3-vuotiaan lapsen kokoaikaisessa hoidossa on 1.8.2022 lukien kuukaudessa 902,19 euroa. Naantalin kaupungin palvelusetelin arvo on ollut Raision ja Turun kaupunkeja vastaava.

 

Naantalin kaupungin varhaiskasvatuksen palvelusetelin indeksitarkistus tehdään Turun kaupungin varhaiskasvatuksen indeksilaskelmaan perustuen seuraavasti: palvelusetelin arvon ohjeellisena tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä. Indeksi muodostuu siten, että sosiaalipalveluiden ansiotason vaikutus on 70 % ja elinkustannusindeksin vaikutus 30 %. Laskennassa käytetään viimeisimpiä käytössä olevia tilastokeskuksen indeksejä. Turun kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunta on 22.6.2022 päättänyt nostaa huhtikuun 2022 korotusprosentin (4,91) viimeisimpien indeksien korotusprosenttiin 5,89. Indeksin mukaisesti tarkistettuna uudet arvot ovat seuraavat:

 

- Päiväkodeissa 911 euroa yli 3-vuotiaalta lapselta. Korotusta edelliseen arvoon tulisi 8,81 e kuukaudessa.

- Muut palvelusetelin arvot määritellään siitä kertoimien avulla seuraavasti:

alle 3-vuotias, kerroin 1,70 (aiemmin 1,51)

osa-aikainen enintään 20 tuntia keskimäärin viikossa, kerroin 0,6 (aiemmin 0,54)

osa-aikainen enintään 35 tuntia keskimäärin viikossa, kerroin 1 (aiemmin 0,85)

varhaiserityiskasvatus 1,5-3,5 (aiemmin 1,25-1,85).

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuskunta päättää, että Naantalin varhaiskasvatuksen palvelusetelin suurin arvo yli 3-vuotiaan lapsen kokoaikaisessa hoidossa on 1.10.2022 lukien 911 euroa kuukaudessa. Muut arvot saadaan päätetyillä kertoimilla.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.