Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.10.2022/Pykälä 304


 

Läsnäolo-oikeuden myöntäminen

 

Kaupunginhallitus 24.10.2022 § 304      

356/00.00.02/2022    

 

 

 

Valmistelija  Hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Kuluvan vuoden  talousarviokäsittelyssä 25. - 26.10.2021 koettiin myönteisenä toimintatapa, jossa talousarvion ensimmäiseen käsittelyyn kutsuttiin myös niiden valtuustoryhmien edustajat, joilla ei ole jäseniä kaupunginhallituksessa.

 

Kuntalain 101 mukaan "muun toimielimen kuin valtuustoon kokoukset ovat julkisia vain, kun toimielin niin päättää.  Muiden toimielimien pl. valtuusto kokoukset ovat suljettuja. Toimielimen suljetussa kokouksessa ei saa olla läsnä yleisöä eikä muita sivullisia.

 

Naantalin kaupungin hallintosäännön 149 §:ssä todetaan "Toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta".

Kaupunginhallituksen tulee toimielimenä myöntää läsnäolo ja puheoikeus hallituksen ulkopuolisille valtuustoryhmien edustajille.

 

Vuoden 2023 talousarvion ensimmäinen käsittely toteutetaan yksipäiväisenä 24.10.2023.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden Tommy Björkskogille (KD) ja Harri Palomäelle (Vas) kaupunginhallituksen talousarviokäsittelyyn 24.10.2022.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.