Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 70


 

Kaupunginvaltuuston kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Kaupunginvaltuusto 19.09.2022 § 70  

    

 

 

Kuntalain 108 §:n mukaan kaupunginvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on saapuvilla.

 

Kokouskutsu esityslistoineen on hallintosäännön 104 §:n mukaisesti lähetettävä valtuutetuille, kaupunginhallituksen jäsenille ja kaupunginjohtajalle neljä päivää ennen kokousta.

 

Päätösehdotus Kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty valtuutetuille, kaupunginhallituksen jäsenille ja kaupunginjohtajalle 13.9.2022. Kokouksesta on samana päivänä tiedotettu kaupungin verkkosivuilla.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Läsnä 40 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua.
Lisäksi kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Matti Naavasalo, kaupunginjohtaja Laura Leppänen ja hallintojohtaja Riitta Luotio olivat läsnä kokouksessa.