Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 62



 

Varastorakennuksen myyminen Naantalin Satama Oy:lle

 

Kaupunginhallitus 13.06.2022 § 181     

    

 

 

 

Valmistelija Kaupunginlakimies Turo Järvinen

 

Naantalin Satama Oy:lle vuokrattavalla maa-alueella sijaitsee entinen öljyntorjuntakaluston varastohalli, jonka pinta-ala on 200 m2. Halli on pääosin lämmittämätöntä tilaa. Pelastuslaitoksen luovuttua hallin käytöstä vuonna 2014 Luolalan paloaseman valmistuttua on hallia vuokrattu ulkopuolisella toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla.

 

Osana lisäalueen vuokraamista on todettu olevan tarkoituksenmukaista luovuttaa kaupungin toiminnoille tarpeeton varastohalli Naantalin Satama Oy:lle, koska se jää lisävuokra-alueen sisälle. Satama-alueen ollessa kulkemiseltaan rajoitettua ISPS -aluetta olisi hallin käyttö satamatoimintaan liittymättömänä hankalaa.

 

Öljyntorjuntavaraston rakentamiseen on vuonna 2000 saatu öljynsuojarahastosta avustusta 2 686 markkaa neliömetriltä eli yhteensä 537 200 markkaa, joka muunnettuna euroiksi vuoden 2021 rahanarvoon on 121 441,75 euroa.

 

Kaupunki on palauttanut avustusta öljynsuojarahastolle pelastuslaitoksen lopetettua varaston käytön vuonna 2014.

 

Rakennuskustannusindeksi on vuodesta 2000 (=indeksiluku 100) noussut 03/2022 mennessä indeksilukemaan 159. Rakennuskustannusindeksi pitkän aikavälin kehityksen kuvaaja on oheismateriaalina.

 

Oheismateriaali 

- Rakennuskustannusindeksi pitkän aikavälin kehitys

 

Varastohallin laskennalliseksi uushankinta-arvoksi saadaan indeksillä korjattuna 193 092 euroa.

 

Varastohallin kauppahinnaksi on neuvoteltu 180 000 euroa. Ostaja suorittaa kauppahinnan ottamalla vastattavakseen lisävuokra-alueella todetun maaperän pilaantumisen puhdistamis- ja ennallistamiskustannuksia kauppahintaa vastaavan määrän.

 

Ostaja suorittaa kaupasta menevän varainsiirtoveron. Toistaiseksi voimassa oleva hallin vuokrasopimus siirtyy ostajan vastattavaksi kauppakirjan allekirjoituspäivästä lukien. Luonnos kauppakirjasta on liitteenä.

 

Liite A2, KH 13.6.2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan varastorakennuksen kauppakirjan Naantalin Satama Oy:n kanssa.

Kaupunginjohtaja oikeutetaan tarvittaessa tekemään vähäisiä tai teknisiä muutoksia kauppakirjaan.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että toimitusjohtaja Pasi Haarala oli läsnä kokouksessa asiantuntijana asian käsittelyn ajan.

 

 Merkittiin, että jäsen Markku Tuuna poistui yhteisöjäävinä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi, esteellisyyden perusteena oli Naantalin Satama Oy:n hallituksen jäsenyys

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginvaltuusto 29.08.2022 § 62      

739/10.00.02.01/2022    

 

Luonnos varastorakennuksen kauppakirjasta on liitteenä.

 

Liite 1, KV 29.8.2022

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä 1 olevan varastorakennuksen kauppakirjan Naantalin Satama Oy:n kanssa.

Kaupunginjohtaja oikeutetaan tarvittaessa tekemään vähäisiä tai teknisiä muutoksia kauppakirjaan.

 

Kaupunginvaltuusto  Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.