Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 45


 

Perusopetuksen koulujen lukuvuoden 2021-2022 arviointikertomukset

 

Koulutuslautakunta 14.06.2022 § 45      

746/12.00.00.00/2022    

 

 

 

Valmistelija Johtava rehtori Vesa Malin

 

Koulutuslautakunta on hyväksynyt arviointisuunnitelman 19.1.2012.

 

Rehtorikokous on päättänyt ottaa lukuvuonna 2021-2022 laadunarvioinnin kohteiksi opetushallituksen kriteerien mukaiset laatukortit:

- laatukortti 3. Taloudelliset resurssit

- laatukortti 4. Arviointi

 

Näiden kahden osa-alueen kehittymistä on seurattu koulujen itsensä valitsemien mittareiden avulla. Liitteeseen on koottu koulujen itsearviointi, johtopäätökset ja toiminta näiden asioiden eteenpäin viemisestä.

 

Kehitettävänä ovat olleet laatukortit 1. Johtaminen ja 2. Henkilöstö.

 

Koulujen arviointikertomukset ovat esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta merkitsee perusopetuksen arviointikertomuksen tiedokseen.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.