Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 189


 

Valtuutettu Jari-Antti Hörkön ym. valtuustoaloite koskien Naantalin liittämistä osaksi kansallista rokotusohjelmaa TBE-rokotteen osalta

 

Kaupunginvaltuusto 06.06.2022 § 178     

    
Valtuutettu Jari-Antti Hörkkö luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 10 valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen:                           

 

"TBE-rokote eli 'punkkirokote'

 

Rokote antaa suojaa punkkien eli puutiaisten levittämää puutiaisaivotulehdusta vastaan. Tautia kutsutaan myös puutiaisaivokuumeeksi.

 

Kansallisen ohjelman rokotteisiin ovat oikeutettuja 3 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt, joilla on kotikunta Suomessa ja jotka asuvat vakinaisesti mm. Paraisten ja Kustavin alueella. Lisäksi maksuttomaan rokotukseen ovat oikeutettuja myös henkilöt, jotka asuvat pitkäaikaisesti loma-asunnossa näillä riskialueilla. Rokote on tarpeellinen niille, jotka oleilevat ja liikkuvat luonnossa sulan maan aikana vähintään 4 viikkoa. Samoin THL suosittaa Naantalissa rokotusta niille henkilöille,jotka liikkuvat erityisen paljon luonnossa yli neljän viikon ajan.

 

Naantali tautimäärä on THL:n mukaan lähellä Kustavin luokkaa. THL:n mukaan Kustavissa oli 2017-2021 10 tautitapausta ja Naantalissa oli samalla ajanjaksolla 7. Simon kunnassa,joka kuuluu rokotusohjelman piiriin, oli kyseisinä vuosina täsmälleen yhtä monta tautitapausta kuin Naantalissa. Lisäksi maantieteellinen sijaintimme Paraisten ja Kustavin välissä antaa aiheen olettaa, että yhdessä ilmaston lämpenemisen kanssa puutiaisten määrä tulee kasvamaan myös Naantalin alueella ja näin ollen myös tautiriski tulisi entisestään kasvamaan. Aikaisemman tekemäni aloitteen mukaan kaupunki ei voi tarjota rokotetta vain tietylle osaa kaupungin väestöstä. Kansallisessa rokotusohjelmassa tämä on mahdollista.

 

Aloite:

Esitämme, että Naantalin kaupunki selvittää, että onko mahdollista saada koko Naantali tai tiettyjä sen saaristoisempia osia, osaksi kansallista rokotusohjelmaa. Naantali pyrkii aktiivisesti osaksi valtakunnallista rokotusohjelmaa TBE-rokotteen osalta. Naantalin tulee itse olla aloitteellinen tässä asiassa."                           

 

Päätös Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

 

Kaupunginhallitus 13.06.2022 § 196      

 

 

Esittelijä  Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen sosiaali- ja terveyslautakunnan valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen.

Valtuustoaloitteen käsittelyprosessi saa kestää korkeintaan vuoden 2022 loppuun.

 

ätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.08.2022 § 189                   

725/00.01.02.03/2022    

 

 

Kokousasia poistettiin esityslistalta ja se päätettiin käsitellä seuraavassa sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa.