Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 183



 

Avohuollonohjaajan nimikkeen (vakanssi 1540121) muuttaminen sosiaaliohjaajaksi

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 24.08.2022 § 183                   

496/01.01.00.03/2022    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Airi Laurila

 

Sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtyessä hyvinvointialueelle, on tarkoituksenmukaista päivittää vakanssinimikkeitä ajantasaisiksi ja /tai vastaamaan nykyistä tehtävää.

 

Avohuollonohjaajan vakanssia pitkään hoitanut viranhaltija on eläköitynyt ja tässä yhteydessä vakanssin tehtävänkuva ja kelpoisuus tulee päivittää vastaamaan nykyistä tarvetta ja tehtävän vaativuutta. Vakanssia 24.1.2022 lähtien hoitanut määräaikainen viranhaltija on koko viranhoitonsa ajan tehnyt sosiaaliohjaajan tehtävänkuvaa ja tämä on näyttäytynyt toimivana. Avohuollonohjaajan virka lakkautetaan ja perustetaan uusi sosiaaliohjaajan virka. Vakanssin muutos aiheuttaa kustannusten kasvua noin 3 500 euroa/vuosi TVA:n mukaisesti.

 

Liitteenä on vakanssimuutos avohuollonohjaajasta sosiaaliohjaajaksi.

 

Liite 1, sote-ltk 24.8.2022

 

Esittelijä Perusturvajohtaja

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että avohuollonohjaajan vakanssin (1540121) nimike muutetaan sosiaaliohjaajaksi 1.10.2022 lähtien.

Vakanssin muutokset huomioidaan seuraavassa hallintosäännön muutoksessa.

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.