Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 43


 

Sähköisesti säilytettävän pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävillä pitäminen

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 24.08.2022 § 43                   

1635/00.00.02/2021    

 

 

 

Valmistelija  Talouspäällikkö Sirpa Romppainen 9.8.2022:

 

Hallintosäännön 164 §:ssä todetaan, että pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta on 7.9.2021 § 68 päättänyt, että sen pöytäkirja tarkastetaan pääsääntöisesti kokousta seuraavana päivänä.

 

Kuntalain 140 §:n mukaan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista

säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedoksisaannin

kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- ja valitusajan päättyessä.

 

Luottamustointen ja viranhaltijoitten palkkiosäännössä (Kv 10.6.2019) mukaan pöytäkirjan tarkastuksesta maksetaan palkkio silloin, kun tarkastus tapahtuu muussa yhteydessä kuin kokouksessa. Palkkiolla on

korvattu pöytäkirjan tarkastamisesta aiheutuvia ylimääräisiä kuluja.

 

Esittelijä Rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää, että sen pöytäkirjat tarkastetaan sähköisesti pääsääntöisesti kokousta seuraavana päivänä. Pöytäkirjan sähköisestä tarkastamisesta ei jatkossa makseta luottamustointen ja viranhaltijoitten palkkio- ja matkustussäännön mukaista erillistä palkkiota.

Edelleen ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää, että pöytäkirjat julkaistaan kuntalain 140 §:n säätämässä tarkoituksessa kaupungin yleisillä verkkosivuilla.

 

Päätös Rakennustarkastajan päätösehdotus hyväksyttiin.