Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Saaristolautakunta
Pöytäkirja 10.05.2022/Pykälä 16



 

Naantalin kaupungin avustukset yhdistyksille ja yhteisöille

 

Saaristolautakunta 10.05.2022 § 16      

40/02.05.01.02/2022    

 

 

 

Valmistelija Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rine-Kylänpää

 

Saaristolautakunnan avustusohjesäännön mukaan saaristolautakunnan tehtävänä on päättää kaupungin talousarviossa Naantalin saaristo- ja maaseutualueilla toimivien yhdistysten ja säätiöiden tukemiseen varattujen määrärahojen käytöstä.

 

Avustusohjesäännön mukaan lautakunta voi myöntää avustuksia kotiseutu- ja kyläyhdistysten sekä muiden alueen hyväksi toimivien yhdistysten ja säätiöiden toimintaan sekä saaristo- ja maaseutualueen tapahtumien ja hankkeiden toteuttamiseen.

 

Saaristolautakunta on avustuksia myöntäessään ottanut huomioon seuraavat tekijät:

 

Elinvoimaohjelma tavoitteiden toteuttaminen, yhdistysten toiminnan avoimuus, monipuolisuus, laajuus ja merkittävyys, paikallinen toiminta saariston kehittämisen ja edunvalvonnan hyväksi, saaristomatkailun kehittäminen, asukastoiminnan kehittäminen, saariston tapahtumien järjestäminen (tapahtuman koko, paikallinen/alueellinen tapahtuma), saaristolaisperinteen vaaliminen.

 

Kalenterivuosittain lautakunta voi hakemuksesta myöntää avustuksia saaristo- ja maaseutualueen hyväksi toimintaa harjoittaville rekisteröidyille yhdistyksille ja säätiöille, joiden kotipaikka on Naantalin kaupunki tai joiden toiminnan kohde on Naantalin kaupungin saaristo- tai maaseutualue. Avustukset myönnetään pääsääntöisesti perusavustuksina.

 

Saaristolautakunnalta avustusta on hakenut 20 yhdistystä, yhteensä 

59 326 euroa. Käytettävissä olevaa määrärahaa on 40 000 euroa.

 

Avustukset olivat haettavina maaliskuun loppuun mennessä.

 

Avustushakemuksia valmisteltaessa on 11.4.2022 pidetty kokous, jossa avustusta myöntävien toimielinten esittelijät ja sihteerit ovat käyneet läpi saapuneet hakemukset ja sopineet hakemusten käsittelystä. Pääsääntöisesti yksi toimielin tukee yhtä yhdistystä eikä avustusrahoja myönnetä päällekkäiseen toimintaan eri lautakuntien kautta.

 

Liitteenä on yhdistelmä avustushakemuksista ja esitys myönnettävistä avustuksista.

 

Liite A1, Saaristoltk 10.5.2022

 

 

 

 

Esittelijä Viestintä- ja kehittämispäällikkö

 

Päätösehdotus Saaristolautakunta päättää jakaa vuoden 2022 toiminta-avustukset liitteenä olevan esityksen mukaisesti.
Avustus maksetaan, kun kaikki hakemuksen liitteet on toimitettu ja päätös on lainvoimainen.

 

Kokouskäsittely Rymättylän Soihtu ry:

Seija Salminen poistui kokouksesta yhteisöjäävinä tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

 

Rymättylän VPK:

Seija Salminen poistui kokouksesta yhteisöjäävinä tämän pykälän käsittelyn ajaksi.

 

Rymättylä-Seuran perinnetoimikunta:

Riitta Kemppe esitti, että Rymättylä-Seuran perinnetoimikunnan avustukseen lisätään 200 €, jonka jälkeen myönnettäväksi avustukseksi tulee 3000 €. Saaristolautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Saariston Savotta ry:

Lauri Pietikäinen esitti, että Saariston Savotta ry:n avustukseen lisätään 400 €, jolloin myönnettäväksi avustukseksi tulee 2900 €. Saaristolautakunta hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

 

Päätös Saaristolautakunta päätti jakaa vuoden 2022 avustukset liitteen mukaisesti.