Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 213


 

Sähköisesti säilytettävän pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävillä pitäminen

 

Kaupunginhallitus 15.08.2022 § 213      

1258/00.00.02/2021    

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio

 

 

Hallintosäännön 164 §:ssä todetaan, että pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.

 

Kaupunginhallitus on 30.8.2021 § 330 kohdalla päättänyt, että  sen pöytäkirjat tarkastetaan 30.8.2021- 31.5.2023 pääsääntöisesti viimeistään seuraavan kokouksen yhteydessä. Tarvittaessa tarkastusajankohdasta voidaan myös sopia erikseen.

 

Kuntalain 140 §:n mukaan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedoksisaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- ja valitusajan päättyessä.

 

Luottamustointen ja viranhaltijoitten palkkiosäännössä (Kv 10.6.2019) mukaan pöytäkirjan tarkastuksesta maksetaan palkkio silloin, kun tarkastus tapahtuu muussa yhteydessä kuin kokouksessa. Palkkiolla on korvattu pöytäkirjan tarkastamisesta aiheutuvia kuluja.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että sen pöytäkirjat tarkastetaan 1.8.2022 - 31.5.2023 sähköisesti viimeistään kokousta seuraavan viikon maanantaina. Pöytäkirjan sähköisestä tarkastamisesta ei jatkossa makseta luottamustointen ja viranhaltijoitten palkkio- ja matkustussäännön mukaista erillistä palkkiota.

Edelleen kaupunginhallitus päättää, että pöytäkirjat julkaistaan kuntalain 140 §:n säätämässä tarkoituksessa kaupungin yleisillä verkkosivuilla.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.