Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.08.2022/Pykälä 221


 

Ilmoitusasiat

 

Kaupunginhallitus 15.08.2022 § 221      

1835/00.01.02.04/2021    

 

 

 

 

Vaasan hallinto-oikeuden päätös pienvenesataman pystyttämistä ja laajentamista koskevassa asiassa

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 24.6.2020 (nro 241/2020) myöntänyt luvan pienvenesataman pystyttämiseen ja laajentamiseen merialueella Naantalin kaupungissa hakemuksen 12.10.2018 ja se täydennysten mukaisesti siten muutettuna, kuin lupamääräyksistä ilmenee.

Aluehallintoviraston päätöksestä on tehty kaksi valitusta Vaasan hallinto-oikeuteen.

Vaasan hallinto-oikeus on päätöksellään 12.7.2022 (päätösnro 22/0009/3)

-          hylännyt vaatimuksen katselmuksen toimittamisesta,

-          valitukset enemmälti hyläten muuttanut lupamääräystä 2 siten, että laajennusalueen laitureissa saa olla rannansuuntaiset laiturit mukaan luettuna enintään 50 venepaikkaa.

-          hylännyt asianosaisten oikeudenkäyntikuluvaatimukset kokonaisuudessaan.

 

Oheismateriaali: Vaasan hallinto-oikeuden päätös 12.7.2022 (nro 22/0009/3)

 

Turun hallinto-oikeuden päätös tietopyyntöä koskevassa asiassa

Turun Hallinto-oikeus on päättänyt jättää tutkimatta  valituksen koskien kaupunginhallituksen 20.1.2022 § 19 tekemää päätöstä tietopyyntöasiassa.

Oheismateriaali: Turun hallinto-oikeuden päätös 5.7.2022 (Dnro 2/03.04.04.04.10/2021)

Posti Oy:n irtisanomisilmoitus

 

Posti Oy on 23.6.2022 irtisanonut Naantalin kaupungin ja Postin välisen yhteistyösopimuksen Velkuan asiamiespostin osalta.

 

Sopimus päättyy perjantaina 30.12.2022 (viimeinen toimintapäivä).

Oheismateriaali:  Posti Oy:n kirje 23.6.2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.