Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 12.05.2022/Pykälä 154



 

Asumispalvelujen johtajan viran perustaminen

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 12.05.2022 § 154                   

512/01.01.01.00/2022    

 

Valmistelija Hoito- ja vanhuspalvelujen johtaja Taina Lahtiola

 

Aurinkosäätiön palveluita ja henkilökuntaa koskeva liikkeenluovutus kaupungille tapahtuu 1.9.2022. Liikkeenluovutukseen liittyvät asiakirjat, liikkeenluovutussopimus ja vuokrasopimus hyväksyttiin kaupunginhallituksen kokouksessa 25.4.2022 § 129 ja keskusneuvottelussa kuntatyönantajan kanssa on varmisteltu Aurinkosäätiön henkilöstön siirtyminen sote-sopimuksen piiriin.Tarvittava valmistelutyö liiketoiminnan luovutusta varten on valmiina.

 

Muutoksen eteenpäin vieminen edellyttää erityisryhmien asumispalveluiden järjestämistä ja kehittämistä sekä henkilöstöstä ja henkilöstöhallinnosta huolehtimista. Onnistunut muutos edellyttää riittävien esimiesresurssien turvaamista ja siksi tulee uuteen suureen tulosyksikköön kaupungin perustaa jo ennen liikkeen luovutusta koko yksiköstä vastaavan johtajan virka. Virka tulisi täyttää viimeistään 1.8.2022 alkaen, jotta uusi johtaja voi ennen liikkeenluovutusta jo perehtyä kaupungin hoito-, vanhus- ja vammaispalveluihin ja osallistua kaupungin suunnittelemaan kehittämistyöhön.

 

Viran perustaminen on ajankohtaista, sillä päätös liikkeenluovutuksesta on tehty Naantalin kaupunginhallituksessa 25.4.2022. Asia on esitelty Aurinkosäätiön hallintoneuvostolle ja hallitukselle 28.4.2022. Aurinkosäätiön hallitus tekee asiasta lopullisen päätöksen 19.5.2022.

 

Liitteinä asumispalvelujen johtajan viran tehtävänkuvaus ja vakanssinperustamislomake.

 

LIITTEET B2-B3, SOTE-LTK 12.5.2022

 

Esittelijä Perusturvajohtaja

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle uuden asumispalvelujen johtajan viran perustamista 1.8.2022 alkaen. Johtajan tehtävänkuvaus ja vakanssinperustamislomake oheistetaan.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että Anita Mäkilä ilmoitti olevansa yhteisöjäävi ja poistui paikalta asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.