Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 35


 

Ari-Pekka Heinon ero luottamustoimista ja vapautuvien luottamustoimipaikkojen täyttäminen

 

Kaupunginhallitus 28.03.2022 § 110     

    

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Ari-Pekka Heino on 19.3.2022 pyytänyt eroa kiinteistötoimitusten uskotunmiehen tehtävästä. Perusteena on paikkakunnalta poismuutto.

 

Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valintaa koskevat samat säännökset kuin käräjäoikeuden lautamiesten valintaa:

Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

 

Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten toimikausi on koko valtuustokausi.

 

Kaupunginvaltuusto on 23.8.2021 § 80 valinnut kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi seuraavat henkilöt.

j

Ari-Pekka Heino

PS

j

Antti Hissa

KOK

j

Mikko Kauppinen

PS

j

Terhi Kärkkäinen

VAS

j

Viljo Mannerjoki

VIHR

j

Tino Puhakka

KOK

j

Terhi Santaluoto

SDP

j

Anne Tirkkonen

KOK

j

Minna Urpo

KOK

j

Pia Puhakka

KESK

j

Pasi Vehmanen

KESK

j

Tero Virolainen

SDP

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto myöntää  Ari-Pekka Heinolle eron kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävästä.

Kaupunginhallitus esittää, että  kaupunginvaltuusto valitsee Ari-Pekka Heinon tilalle uuden jäsenen kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävään 31.5.2025 päättyvälle kaudelle.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginvaltuusto 09.05.2022 § 35      

339/00.00.01.01/2022    

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto
- myöntää  Ari-Pekka Heinolle eron kiinteistötoimitusten uskotun miehen tehtävästä.
- valitsee Ari-Pekka Heinon  tilalle uuden kiinteistötoimitusten uskotun miehen 31.5.2025 päättyvälle kaudelle.

 

Kaupunginvaltuusto  Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.  Kiinteistötoimituksen uskotuksi mieheksi valittiin Jari-Pekka Mäntylä.