Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 05.04.2022/Pykälä 22


 

Perhekeskustyö Naantalissa

 

Koulutuslautakunta 05.04.2022 § 22      

397/12.00.02/2022    

 

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Rantala

 

Tulevalla hyvinvointialueella lapsiperheille suunnattuja palveluja toteutetaan perhekeskusmallin mukaisesti. Tavoitteena on, että sekä hyvinvointialueella että kunnissakin jatkossa monialaisesti yhdessä edistetään lasten ja perheiden hyvinvointia. Naantalissa hyvinvointialueen tulemiseen valmistaudutaan sivistyspalveluiden ja sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteisellä kuntakohtaisella Perhekeskus-kehittämistyöllä. Naantalissa perhekeskus on laaja-alainen kokonaisuus, joka sisältää toimintaa, yhteistä ajattelua, fyysisiä tiloja, digitaalisia ratkaisuja ja monialaista yhteistyötä.

 

Varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Rantala esittelee kehittämistyötä.

 

Käsittely  Ismo Järvi saapui paikalle asian käsittelyn aikana klo 17.09.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta merkitsee esittelyn tiedoksi.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.