Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 02.03.2022/Pykälä 15


TP 2021 kooste

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tilinpäätös 2021

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 02.03.2022 § 15                   

1699/02.06.01.03/2021    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Airi Laurila

 

Lautakunnan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen tehtävänä on selvittää val­tuus­ton talousarviossa hyväksymien tavoitteiden toteutuminen ja sen tu­lee perustua vuoden 2021 talousarvion tavoitteisiin, määrärahoihin ja tun­nus­lu­kui­hin. Tilinpäätöstiedot ovat 11.2.2022 tilanteen mukaiset.

 

Käyttötalous

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan käyttötalouden vuoden 2021 toimintatulot oli­vat noin 9,91 milj. euroa ja toimintakulut noin 75,15 milj. euroa. Tilinpäätöksen nettomääräinen loppusumma alitti vuoden 2021 alkuperäisen talousarvion noin 1,68 milj. euroa.

 

Korona vaikutti normaalia työskentelyä huomattavasti ja aiheutti runsaasti lisäkuluja. Sijaisia sekä lisätyövoimaa jouduttiin käyttämään normaalia enemmän (sairauspoissaolot, karanteenit, rokotus- ja testaushenkilöstö). Lisäksi koronanäytekustannukset, suojaimet, hoitotarvikkeet sekä tilavuokrat aiheuttivat merkittäviä lisäkustannuksia.

 

Covid-19 tukia saatiin valtiolta noin 2,5 milj. euroa, mikä kattoi melko hyvin pandemiasta aiheutuneet lisäkustannukset. Vuonna 2020 koronakustannusten tuet kohdistettiin valtionosuuksiin ja vuonna 2021 suoraan soten tulosalueille (työllisyyspalveluiden osalta tuki edelleen valtionosuuksiin).

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tilinpäätöksen hyvään tulokseen vaikutti myös erikoissairaanhoidon hyvä tulos. Menot jäivät noin 2,7 milj. euroa alle budjetoidun.

 

Toimintakate tulosalueittain ja talousarvioalitukset ja -ylitykset (euroa):

 

Tulosalue

TA2021

TA+MRM

TP2021

TA+MRM ali­tus

TA+MRM yli­tys

Hallinto

 

-624 028

-624 238

-625 632

 

1 394

Terveyspal­ve­lut

-5 527 117

-5 528 737

-5 338 139

190 598

 

Kuntoutus

 

-718 534

-718 864

-676 818

42 046

 

Suun tervey- den­huol­to

-1 579 453

-1 780 293

-1 693 920

86 373

 

Ympäristöter­vey­denhuolto

-219 162

-219 162

-202 818

16 344

 

Aikuisten psy­kososi­aaliset pal­ve­lut

-2 644 966

-2 645 266

-2 390 893

254 373

 

Erikoissai-

raanhoito

-26 648 064    

-25 648 064

-23 957 725

1690 339

 

Lapsiperhei- den sosiaalityö

-4 348 532

-4 349 102

-4 379 673

 

30 571

Aikuissosiaali- työ

-512 350

- 512 470

-421 715

90 755

 

Työllisyyspal-velut

-1 650 475

-1 950 745

-1 800 932

149 813

 

Vammaispal­ve­lut

-7 373 870

-7 873 990

-8 068 422

 

194 432

Hoito- ja van­hus­pal­ve­lut

-15 076 116

-15 502 266

-15 682 904

 

180 638

Yhteensä

-66 922 667

-67 353 197

-65 239 589

2113 607

 

 

 

Investoinnit

 

Investointien osalta kustannukset jäivät noin 131 000 euroa alle budjetoidun ar­vion. Suurin osa investoinneista pystyttiin hankkimaan alle arvioitujen kustannusten ja ohjelmistohankinnoista osa jäi toteutumatta mm. asiakas- ja potilastietojärjestelmä sekä alueellinen tietojen katselupalvelu.

 

Tarkemmat tiedot sosiaali- ja terveyslautakunnan talouden ja toiminnan to­teu­tu­mi­ses­ta ovat liitteenä olevassa tilinpäätöksessä vuodelta 2021.

 

LIITE B1, SOTE-LTK 2.3.2022

 

Tulosalueiden vastuuhenkilöt olivat kokouksessa esittelemässä omien vas­tuu­aluei­den­sa toimintaa.

 

 

Esittelijä Perusturvajohtaja

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan vuoden 2021 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen, ja lähettää sen eteenpäin kaupunginhallitukselle.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että Elina Bergström ja Satu Aaltonen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn päätyttyä 19.25

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.