Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.03.2022/Pykälä 103


 

Koronapandemian tilannekatsaus ja tartuntataudin edellyttämät toimenpiteet

 

Kaupunginhallitus 28.03.2022 § 103      

8/09.06.01/2021    

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Alueellinen ohjausryhmä 15.3.2022:

Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Ilmaantuvuus nousee ja pian ollaan ennätyslukemissa.

Tuorein THL:n vahvistama 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku 100 000 askasta kohti on noin 1420. Kaksi viikkoa sitten ilmaantuvuus oli 1400.

Koronanäytteitä otetaan paljon. Tyksin laboratorio tutkii yli 5000 näytettä viikossa. Positiivisten testien osuus kaikista testeistä on nyt kaikkien aikojen korkein, 59 prosenttia. Kaksi viikkoa sitten positiivisten osuus oli 49 prosenttia.

15.3.2022 Tyksissä oli 47 koronapotilasta, joista viisi oli teho-osastolla.

Tiistaina 15.3.2022 kokoontunut alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti poistaa maskisuosituksen 5. ja 6. luokkalaisilta 15.3.2022 alkaen. Ryhmä ei tehnyt muita muutoksia rajoituksiin.

Koronakoordinaatioryhmä kokoontuu seuraavan kerran 29.3.2022 ellei tilanne edellytä kokousta aiemmin.

Pääosa tartunnoista tällä hetkellä 20 - 40 -vuotiailla. Alle 20 -vuotiaiden tartuntamäärät ovat laskussa, mutta 60 -vuotiaiden tartunnat kasvavat ja suojautuminen on edelleen tärkeää.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi koronapandemiaa koskevan tilannekatsauksen.

 

 Merkittiin, että Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa henkilökunnan edustajana tämän asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.