Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.02.2022/Pykälä 68


 

Valtuutettu Jarkko Kanervan ym. valtuustoaloite ympäristötoimen henkilöstöresurssin lisäämiseksi

 

Kaupunginvaltuusto 01.02.2021       

     

 

Valtuutettu Jarkko Kanerva luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Naantalille on viime vuoden aikana valmistunut runsaasti hyviä tavoitteita sisältävä ympäristöohjelma vuosille 2020-2024. Vaativista tavoitteista hyvänä esimerkkinä on esi-merkiksi tavoite vesistöjen tilan paranemisesta vuoteen 2024 mennessä ja hyvästä tilasta vuoteen 2027 mennessä. Tässä tärkeänä ja kiireellisenä tavoitteena on selvittää Naantalin aukon kuormituslähteet ja vaikuttavimmat toimenpiteet vesistön tilan parantamiseksi ltämerihaasteeseen liittyen.

 

Isoina tavoitteina on myös mainittu perinnebiotooppien kartoitusten suorittaminen ja hoitosuunnitelmien laatiminen. Myös uuden luonnonsuojelualueen perustamista aiotaan selvittää. Kaupunki on lisäksi osallistumassa vieraslajien torjuntatyöhön. Tavoitteena on edelleen mm. perhosia houkuttelevan puiston ja auringonkukkapeltojen perusta- minen ja puistometsien ja virkistysmetsien inventointi ja hoitosuunnitelmien laatiminen sekä kaupungin talousmetsien hoitosuunnitelmien päivittäminen paikallisluonnon monimuotoisuutta edistävällä tavalla. Ympäristöohjelman tavoitteissa mainitaan myös hiilinielujen turvaaminen ja kompensoiminen ja luonnonmukaisten virkistysalueiden

säilyttäminen asuinalueilla ja koulujen ja päiväkotien läheisyydessä.

 

Hyvien tavoitteiden saavuttamiseksi myös käytännössä tarvitaan riittävästi työvoimaa lukuisien tehtävien suunnit-teluun ja toteutukseen. Naantalin ympäristösuojelussa on vain kaksi virkaa, kun olosuhteiltaan ja asukasmäärältään samantyyppisissä Liedossa ja Paraisilla on kolme ja pinta-alaltaan Naantalia pienemmässä Kaarinassa neljä. Nykyisen työntekijämäärän voimin Naantalin ympäristötavoitteiden toteutus ei ole mahdollista, sillä kahden työntekijän  aika kuluu pakollisten  lupa-asioiden  ja valvontakäyntien toteuttamiseen. Kolmannen työntekijän avulla voitaisiin tehostaa työnjakoa  ja monipuolistaa asiantuntemusta. Samalla mahdollisesti saataisiin säästöä konsulttien palkkaamiseen.

 

Esitämme, että viimeistään vuoden 2022 talousarvion yhteydessä ympäristötoimen henkilöresurssia lisätään siten, että ympäristöohjelman toteutus myös käytännössä mahdollistuu."

 

Kaupunginvaltuusto Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

 

 

Kaupunginhallitus 08.02.2021 § 42    

     

 

 

 

 

 

Esittelijä Vs. Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen  teknisille palveluille valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään tekninen johtaja Reima Ojala.

 

Päätös Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tekninen lautakunta 16.02.2022 § 21     

    

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Reima Ojala 26.1.2022:

 

Naantalin aukon kuormituslähteet ja vaikuttavimmat toimenpiteet vesistön tilan parantamiseksi ltämerihaasteeseen liittyen selvitettiin vuoden 2021 aikana.

 

Naantalin ympäristöohjelman tavoitteet on otettu huomioon vuosien 2021 ja 2022 talousarvioiden laadinnassa teknisten palveluien tulosalueiden strategisten ja operatiivisten toimenpiteiden määrittelyssä. Ympäristöohjelmasta johdetut tavoitteet on merkitty toiminta- ja taloussuunnitelmiin. Tavoitteiden toteutumista seurataan tilinpäätöksissä ja niistä raportoidaan myös ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuosittain.

 

Perinnebiotooppien kartoitusta ja hoitosuunnitelmia on laadittu Valonian ja kuntien yhteisen Kuntahelmi-hankkeen yhteydessä. Vuoden 2022 aikana on tavoitteena tehdä perinnebiotooppien kartoitus ja hoitosuunnitelma Rymättylän Ruokorauman ruovikkoalueelle ja Luolalanjärven katajakedolle. Hankkeet toteutetaan, jos niille myönnetään ympäristöministeriön avustus.

 

Uusien luonnonsuojelualueiden perustamista muun muassa Pakinaisiin selvitetään yhdessä kaavoituksen kanssa. Suomen Luonnonsuojeluliitto on tehnyt vieraslajien torjuntaa Viekas Life -hankkeen yhteydessä vuosina 2019-2023 Naantalin alueella. Viheryksikkö toteuttaa auringonkukkapellon vuoden 2022 keväällä. Apulaiskaupunginpuutarhuri on teettänyt ja tehnyt Naantalin vuonna 2020 päivitetyn metsäsuunnitelman pohjalta toimenpiteitä, joilla metsäsuunnitelman sisältö ja tavoitteet ovat tarkentuneet. Talousmetsien alueelliset metsäsuunnitelmat on teetätetty metsänhoitoyhdistys Lounametsällä. Laadituissa metsäsuunnitelmissa on kuvattu suositellut hakkuumahdollisuudet ja hoitotarpeet lähivuosina. Tekninen lautakunta merkitsi tiedoksi Naantalin kaupungin metsäsuunnitelman ja talousmetsien hoitosuunnitelman vuosille 2021-2030 kokouksessaan 15.12.2021.

 

Naantalin kaupunginhallitus ja valtuusto päättivät vuoden 2022 talousarviota käsitellessään, että Naantali liittyy Hinku-verkostoon vuoden 2022 aikana.

 

Vuoden 2022 talousarviossa ympäristönsuojelun tulosalueelle kohdistetaan kuuden kuukauden määräraha määräaikaisen ympäristötarkastajan palkkaamiseksi. Ympäristötarkastajan tehtävänä on käynnistää ja edistää kaupungin ilmastotyötä kaupungin ympäristöohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Ympäristönsuojelun projektiluonteisiin tai avustaviin työtehtäviin palkataan kesätyöntekijä kahden kuukauden ajalle. Vuoden 2022 talousarviossa esitetään lisäksi palvelujen ostoon 100 000 euron määräraha, joka käytetään konkreettisiin Saaristomeren pelastustoimiin Naantalin alueella.

 

Tekniset palvelut seuraa ympäristönsuojelun tilannetta resurssitarpeen osalta tulevina vuosina

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle selostusosan mukaisen vastauksen valtuutettu Jarkko Kanervan ym. valtuustoaloitteeseen ympäristötoimen henkilöstöresurssin lisäämiseksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginhallitus 28.02.2022 § 68      

232/00.01.02.03/2021    

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus
- merkitsee teknisten palvelujen valtuutettu Jarkko Kanervan ym. aloitteeseen antaman selvityksen tiedokseen ja saattaa sen valtuuston tietoon.
- ehdottaa valtuustolle, että valtuutettu Jarkko Kanervan ym. aloite merkitään loppuun käsitellyksi

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.