Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 90


 

Irtisanoutuminen ystävyyskuntatoiminnasta

 

Kaupunginhallitus 07.03.2022 § 90      

280/00.04.02/2022    

 

 

 

Valmistelija  hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Ystävyyskaupunkikonseptissa maantieteellisesti tai poliittisesti erillään olevista kunnista tai kaupungeista on muodostettu pari. Toiminnan tavoitteena on  vaalia erilaisten ihmisten ja kulttuurien kohtaamista. Ystävyyskaupungeilla on usein homogeeninen tausta ja muita erityistuntomerkkejä. Käytännössä ystävyyskaupunkijärjestelyt ovat yleensä johtaneet oppilasvaihto-ohjelmiin sekä talous- ja kulttuuriyhteistyöhön.

 

Ystävyyskaupunkitoiminta on alkanut  1940-luvulla Suomen ja Ruotsin kaupunkien välillä. Toiminnan avulla  sotaa käyvä Suomi sai siviiliväestölleen aineellista apua Ruotsilta.  Suomalaiskaupungit solmivat  YYA- sopimuksen hengessä ystävyyssuhteita Neuvostoliiton  kaupunkien kanssa 50-luvulla.  Viron kanssa  ystävyyskuntasuhteisiin hakeuduttiin erityisesti 1980-luvulla.

 

Naantalin kaupunki on vuonna 1975 ollut aloitteentekijä ystävyyskaupungin hakemisessa silloisesta Neuvostoliitosta. Kaupunginhallituksen esityksen johdosta VSFNT:n ministerineuvosto on huhtikuussa 1975  osoittanut Naantalin ystävyskaupungiksi nykyisen Pietarin pohjoispuolella sijaitsevan Kirovskin kaupungin. Pohjoismaisina ystävyyskuntina Naantalin kaupungilla on Ruotsista Vadstena, Norjasta Svelvik ja Tanskasta Nordfyn.

 

Ystävyyskuntatoiminta on hiipunut 2000-luvulla. Ystävyyskaupunkitoiminnalla ei ole entisenlaista merkitystä kansainvälisyyden kehittämisessä ja kontaktiverkkojen luomisessa. Kuntien kiristyvä taloustilanne on vaatinut  ystävyyskuntatoiminnan  uudelleenarviointia.  Toimintaan osoitettuja määrärahoja on leikattu merkittävästi myös Naantalissa.

 

Naantalin kaupunki on vuonna 2020 linjannut pohjoismaista ystävyyskuntatoimintaa siten, että toimintaa jatketaan tukemalla Pohjola-Nordenin ja naantalilaisten nuorten kanssakäymistä ystävyyskuntien kanssa. Samassa yhteydessä kaupunginhallitus on luopunut  kaupungin luottamushenkilö- tai viranhaltijaedustajien lähettämisestä ystävyyskuntatapaamisiin.

 

Vaikka naapurimaa on hyvä tuntea, ystävyyskuntiin liittyviä perinteisiä toimintatapoja on syytä rajoittaa  ja sotaa käyvän valtion kanssa.  Mikäli tarvetta, niin mahdollisissa Venäjä -kontakteissa  voidaan jatkossa hyödyntää Suomi-Venäjä-seuran kontakteja.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää luopua ystävyyskaupunkitoiminnasta Kirovskin kanssa.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.