Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.03.2022/Pykälä 24


 

Valtuutettu Jarkko Kanervan ym. valtuustoaloite presidenttimuseosta

 

Kaupunginvaltuusto 26.04.2021 § 51    

     

 

 

Valtuutettu Jarkko Kanerva luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 2 valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

" Elämme muuttuvassa maailmassa. Olemme sen raskaina iskuina kuulleet ja kokeneet myös Naantalissa. Olemme saaneet elää pitkään turvattua kaupunkilaisten elämää, koska teollisuus, yritykset ja matkailu ovat luoneet meille työpaikkoja ja näin verotuloja. On ilmeistä, että matkailu voisi kasvaa suurestikin mikäli löydämme uuden kohteen, joka toisi lisää matkailijoita kaupunkiimme. Lisääntyvä matkailu auttaisi välillisesti myös muita yrityksiä, kuten kauppoja ja ravintoloita, mikä olisi kaikkien kaupunkilaisten parhaaksi. Olemme saaneet kauan nauttia etuoikeutetusti harvinaisen kauniista ja historiallisesta kaupungistamme.

 

Koronan tuoma ulkomaisten matkailijoiden puute ja yhteiskunnan muuttuneet olot voivat vaikuttaa kaikkialla pitkään. Kotimaan matkailu on kuitenkin kasvanut ryminällä. Tarve päästä pois arjen ympyröistä lomailemaan ei ole kadonnut minnekään, samoin halu saada kokea ja nähdä uutta säilyy. Emme voi tuudittautua siihen, että Naantali pysyy elinvoimaisena matkailun mallikaupunkina, jos mitään uutta ei ole suunnitteilla eikä kehitteillä. Ikärakenne myös muuttuu, kun lapsiperheiden määrä vähenee ja eläkeläisten määrä sen sijaan kasvaa.

 

Naantalin erikoisuus on se, että se on kesäisin Tasavallan presidenttien kesäasunto, tavallaan Suomen kesäpääkaupunki. Tätä voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän matkailullisena vetonaulana. Melko yksinkertaisinkin välinein voitaisiin toteuttaa Suomen presidenttejä esittelevä näyttely - Presidenttimuseo, - joka voisi toimia esimerkiksi koululaisten kevätretkien kohteena, ja aikaistaisi samalla matkailukauden alkua. Syksyllä ja ehkä talvellakin näyttelyssä voisi vierailla eläkeläisryhmiä, joita ehkä kiinnostaisi myös se, mitä presidenttimme ovat Naantalissa tehneet. Museon yhteydessä voisi luonnollisesti olla kahvila, joka voisi toimia myös naantalilaisten kohtauspaikkana.

 

Luonteva paikka presidenttinäyttelylle olisi esimerkiksi sijainniltaan erinomainen Vanha Raatihuone, joka on vapautumassa aikaisemmasta käytöstään, ja on joka tapauksessa kunnostuksen tarpeessa.  Museon kahvilan pito tietysti voisi myös olla jonkun yrityksen toimintaa. Esimerkiksi Naantalin Kylpylän vieraille museo olisi sopiva päiväkävelyn kohde. Samalla tarjoutuisi tietysti mahdollisuus tutustua Vanhankaupungin gallerioihin ja muihin liikkeisiin.

 

Lisää ajatuksia Presidenttimuseon mahdollisista toteuttamismalleista on tämän aloitteen liitteenä olevassa Ilona Lilja-Kurkelan aikaisemmin jättämässä kuntalaisaloitteessa."

 

Liite B1, KV 26.4.2021

 

 

Kaupunginvaltuusto Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

  

 

Kaupunginhallitus 10.05.2021 § 210    

     

 

Esityslistan liitteenä Ilona Lilja-Kurkelan aikaisemmin jättämä samaa asiaa käsittelevä kuntalaisaloite.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen sivistyspalvelujen valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään museojohtaja Anne Sjöström.

Valtuustoaloitteen käsittelyprosessi saa kestää korkeintaan yhden vuoden aloitteen jättämisestä lukien.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginhallitus 14.02.2022 § 54     

    

 

 

 

Valmistelija Museonjohtaja Anne Sjöström

 

Ajatus matkailupalveluiden kehittämisestä on tärkeä ja työtä tekeekin kiitettävästi Visit Naantali yhteistyössä paikallisten yrittäjien, yhdistysten ja kaupungin toimijoiden kanssa. Laadukkaiden ravintoloiden ja yöpymistilojen sekä pittoreskin ja siistin ympäristön lisäksi tarvitaan kuitenkin myös muuta. Paikallinen kulttuuri ja historia kiinnostavat jo nyt monta Naantaliin saapuvaa kävijää ja aiheiden monipuolinen esittely on tärkeää. Yhä useampi haluaa aineellisen kulutuksen sijaan käyttää aikansa kokemuksiin ja itsensä sivistämiseen. Kulttuurin kuluttaminen tuottaa ihmisille tutkitusti hyvinvointia.

 

Naantalin rooli presidenttien kesäkaupunkina on merkittävä ja tuo mukanaan paljon hyötyä kaupungille. Ajatus kaupungista "presidenttimuseon" sijoituspaikkana tuntuu mukavalta, käytännön toteutus taas suurelta hankkeelta. 

 

Museovirasto on keskusteluissa mahdollisesta uudesta kulttuurien museosta ja valtiollisen historian museosta ilmoittanut linjauksenaan, että Suomen valtiollisesta historiasta, mukaan lukien presidentit, kerrotaan olemassa olevien museoiden avulla. Näitä ovat presidenttien kotimuseot ja Suomen kansallismuseo. Kansallismuseon uusi, rakenteilla oleva vaihtuvien näyttelyiden sali mahdollistaa valtiollista historiaa käsittelevien suurnäyttelyiden esittämisen Helsingissä.

 

Uuden museon perustaminen pieneen Naantalin kaupunkiin ei varmastikaan ole tarpeen, vaan enemmänkin tähän tarpeeseen vastaisi pysyvä näyttely Kultarannasta ja presidenttien kesänvietosta Naantalissa. Tällainen näyttely tukisi myös Visit Naantalin järjestämiä opastuksia Kultarannan puutarhassa.

 

Kun uusia museoita tai pitkäaikaisia näyttelyitä nykyään rakennetaan, panostetaan usein kävijöiden kokemukseen jo rakennusten ja näyttelytekniikan suunnitteluvaiheessa. Uusimpana esimerkkinä Suomessa voidaan mainita Mikkeliin viime vuonna auennut Sodan ja rauhan keskus Muisti, jota ei kutsuta museoksi, vaan tiedekeskukseksi, ja joka "tarjoaa vieraalle vuorovaikutteisen, elämyksellisen ja moniäänisen kokemuksen".  Näyttelytilan pitäisi siis tarjota mahdollisuudet monipuoliselle tekniikalle ja palvelutoiminnoille. Vanha ja suojeltu rakennus ei ole tähän paras ratkaisu, vaan uudemmat, muunneltavat tilat olisivat sopivammat. Turussa vuonna 2029 avattavan uuden historian museon suunnittelutyö on jo nyt ollut käynnissä muutaman vuoden, joten nopeita eivät suunnittelu- ja tutkimusprosessit ole.   

 

Aloitteen mukaista näyttelyä ei myöskään pysty sellaisenaan soveltamaan pieneen, rajallisissa tiloissa toimivaan Naantalin museoon, jota kehitetään parhaillaan mm. uuden monitoimitilan remontoinnin myötä. Pitkäaikaisemman näyttelyn tiloja pitäisi siis miettiä muualta ja mahdolliselle hankkeelle tulisi myös varata sekä aikaa että riittävät resurssit. Budjettiin tulisi näyttelysuunnittelun ja -toteutuksen lisäksi ainakin laskea mukaan varoja markkinointiin, ylläpitoon ja aukipitämiseen. Naantalin museo lähtisi mielellään mukaan pysyvän näyttelyn suunnitteluun.

 

Tulevaisuudessa olisi mukavaa, jos kulttuurista tai historiasta kiinnostunut kävijä voisi kesäaikaan tutustua jo olemassa olevien Naantalin museon ja Casa Haartmanin sekä kirkon lisäksi näyttelyyn presidenteistä Kultarannassa. Talviaikaan Casa Haartman ei ainakaan tällä hetkellä ole avoinna, mutta Naantalin museon ja kirkon keskiviikkoaukioloa uusi näyttely täydentäisi hienosti. 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus
- merkitsee museonjohtajan valtuutettu Jarkko Kanervan ym. aloitteeseen antaman selvityksen tiedokseen ja saattaa sen valtuuston tietoon.
- ehdottaa valtuustolle, että valtuutettu Jarkko Kanervan ym. aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginvaltuusto 14.03.2022 § 24      

855/00.01.02.03/2021    

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto merkitsee museonjohtajan valtuutettu Jarkko Kanervan ym. aloitteeseen antaman selvityksen tiedokseen.

Valtuutettu Jarkko Kanervan ym. aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

Kaupunginvaltuusto  Kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin.