Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.04.2021/Pykälä 191

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Valtuutettujen ja kuntalaisten jättämät aloitteet

 

Kaupunginhallitus 19.04.2021 § 191     

63/00.01.02.00/2021      

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio

 

 

Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esi­tet­­vä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lä­he­te­tyis­tä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin nii­den johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty lop­puun.

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä toimivalla yhteisöllä tai sää­tiöl­lä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloit­teen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Val­tuus­ton tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toi­mi­val­taan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toi­men­pi­teet.

 

Valtuustoaloitteita jätettiin vuoden 2020 aikana 20 kappaletta, joista 2 aloi­tet­ta on vielä valmisteltavana.

 

Kuntalaisaloitteita jätettiin vuoden 2020 aikana yhteensä 16. Kun­ta­lais­aloit­teis­ta yksi on edelleen valmisteltavana.

 

Luettelot valtuusto- ja kuntalaisaloitteista oheistetaan.

 

Liitteet B4 - B5, KH 19.4.2021

 

Oheismateriaali:

?                Kooste kuntalaisaloitteiden käsittelyistä

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee aloiteluettelot ja aloitteista annetut selvitykset tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa