Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.04.2021/Pykälä 183

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuutettu Elina Mälkiän ym. valtuustoaloite Naantalin liittymisestä HINKU-verkostoon

 

Kaupunginvaltuusto 16.10.2017 § 97

885/00.07.01/2017

 

Valtuutettu Elina Mälkiä luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 15 val­tuu­te­tun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

 

"Suomen ympäristökeskus on vuonna 2008 aloittanut 'Kohti hii­li­neut­raa­lia kuntaa' eli HINKU-hankkeen, jossa kunnat, yri­tyk­set, asukkaat ja asiantuntijat ideoivat ja toteuttavat yh­des­sä ratkaisuja kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi. Han­ket­ta ovat sen eri vaiheissa rahoittaneet ympäristöministeriö, Sit­ra, Tekes, työ- ja elinkeinoministeriö, eri EU-lähteet sekä yri­tys­kump­pa­nit. Hinku-verkostoon liittyminen ja kuuluminen on kunnalle ilmaista.

 

Suomi on ratifioinut Pariisin ilmastosopimuksen, jossa mu­ka­na olevat osapuolet tuottavat 77 % maailman kas­vi­huo­ne­kaa­su­pääs­töis­tä. Nykyiset sitoumukset ja pääs­­­hen­nys­lu­pauk­set eivät riitä maapallon lämpenemisen pysäyttämiseen kah­teen asteeseen. Suomi ei voi saavuttaa tavoitteitaan, joll­ei ilmastotyötä tehdä jokaisessa kunnassa.

 

HINKU-kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin pääs­­­hen­nys­tä vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 men­nes­sä. Päästöjä vähennetään erityisesti parantamalla ener­gia­te­hok­kuut­ta ja lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä. Kun­nan omien toimintojen lisäksi kunnat voivat vaikuttaa pää­tök­sen­teol­laan muun muassa maankäytön, ener­gian­tuo­tan­non ja liikenteen päästöihin kunnan alueella. Alueen elin­kei­no­elä­mä ja asukkaat kutsutaan mukaan yhteistyöhön. HIN­KUn päätavoite on torjua ilmastonmuutosta, mutta sillä on monia muita positiivisia sivuvaikutuksia. Pääs­­­hen­nys­ten ohella tavoitteena on vahvistaa paikallista hyvinvointia esi­mer­kik­si kustannussäästöjen, energiaomavaraisuuden ja uu­sien liiketoimintamahdollisuuksien kautta. Lisäksi hanke tuo positiivista julkisuutta kunnalle ja lisää alueen ve­to­voi­mai­suut­ta. Hinku-hanke tukee Naantalin strategiaa sen kaikilta osin.

 

HINKU-verkostossa on mukana tällä hetkellä 37 kuntaa. Lä­hi­alu­een kunnista mukana ovat Uusikaupunki, Masku, My­­­ki, Laitila, Rauma, Loimaa ja uusimpana Eurajoki. Esi­mer­kik­si Uusikaupunki pitää tärkeimpänä perusteena hank­kees­sa mukana olemisessa aktiivista elinkeinopolitiikkaa. Rau­mal­la tavoitteena on päästövähennysten lisäksi mm. kil­pai­lu­ky­vyn vahvistaminen, cleantech-osaamisen ja biotalouden ke­hit­­mi­nen sekä alueen elinvoimaisuuden edistäminen. My­­mäes­sä on mm. innostettu vanhojen omakotitalojen omis­ta­jia siirtymään maalämpöön, jolla on ollut myös merkittäviä työl­li­syys­vai­ku­tuk­sia. Turku ja Lounais-Suomen Hinku-kunnat ovat haastaneet kaikki Varsinais-Suomen kunnat mukaan te­ke­mään Lounais-Suomesta edelläkävijän hiilineutraaliin yh­teis­kun­taan.

 

HINKU-kunnaksi ryhtyminen edellyttää Suomen ym­­ris­­kes­kuk­sen laatimien HINKU-kriteerien täyttymistä. HIN­KU-kri­tee­reil­lä tarkoitetaan kuntien ilmastonmuutoksen hil­lin­­toi­mia ja linjauksia, joilla kunta uskottavasti sitoutuu vä­hen­­mään oman toimintansa kasvihuonekaasupäästöjä, sekä vai­kut­ta­maan alueensa toimijoihin (asukkaat, yritykset, maa- ja metsätalousyrittäjät sekä vapaa-ajan asukkaat) siten, että alu­een kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä ta­voi­tel­laan hiilineutraaliutta. Maakunnan liitot, Varsinais-Suomen ELY-kes­kus ja Suomen ympäristökeskus antavat vahvan tu­ken­sa tavoitteen toteutumiselle. Hinkukuntien tueksi on pe­rus­tet­tu HINKU-foorumi, joka jakaa tietoa ilmastonmuutoksen hil­lin­nän parhaista käytännöistä, tukee kuntien ilmastotyötä se­kä luo kysyntää ilmastoystävällisille tuotteille ja palveluille.

 

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Naantali aloit­taa toimenpiteet HINKU-verkostoon liittymiseksi."

 

Oheismateriaali:

?                Aloitteeseen liittyvä lisäselvitys HINKU-verkostosta

 

Kaupunginvaltuusto  Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

 

 

 

Kaupunginhallitus 23.10.2017 § 383

 

Kaupunginjohtaja  Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen teknisten pal­ve­lu­jen sekä elinkeinoasiamiehen valmisteltavaksi ja mah­dol­li­sia toi­men­pi­tei­tä varten.

 

Kaupunginhallitus  Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Tekninen lautakunta 07.04.2021 § 45    

     

 

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Saija Kajala 23.3.2021:

 

Kaupungin luottamushenkilöille on järjestetty asian selvittämiseksi HINKU-tilaisuuksia 30.5.2018, 1.11.2018 ja 5.11.2020. Elinkeinoasiamies on antanut Hinku-hankkeeseen liittymisestä lausuntonsa 17.8.2018. Ympäristö- ja rakennuslautakunta on kokouksissaan 29.08.2018 § 61 ja 27.1.2021 § 5 käsitellyt asiaa ja mm. todennut, että "Naantalin kaupunkistrategia 2022" tukee HINKU-verkostoon liittymistä. Kaupungin ilmastonmuutoksen vastaista työtä voitaisiin toteuttaa HINKU-hankkeen kautta, jolloin käytössä olisi valtakunnallinen HINKU-verkosto ja voitaisiin samalla hyödyntää SYKEn yhteishankintoja, joita SYKE tarjoaa ensisijaisesti HINKUkunnille. Kaupunginhallitus päätti kaupungin ympäristöohjelman hyväksymispäätöksen yhteydessä 24.2.2020 § 49, että kaupunginhallitukselle tehdään selvitys Hinku-verkostoon liittymisen vaikutuksista ja sitoumuksista, ja että kaupunginhallitus käsittelee Hinku-verkostoon liittymistä 30.6.2020 mennessä ympäristöohjelmasta erikseen. Viimeisin 5.11.2020 järjestetty HINKU-tilaisuus toimi selvityksenä asiaan.

 

Kaupunginvaltuuston 16.3.2020 § 20 hyväksymään kaupungin ympäristöohjelmaan on kirjattu Hinku-kriteeriä vastaava kasvihuonekaasupäästövähennystavoite, joka on 80 % vuoden 2007 ta-sosta vuoteen 2030 mennessä. Hinku-kunnan tulee lisäksi perustaa Hinku-työryhmä sekä nimetä Hinku-yhteyshenkilö. Muita Hinku-kriteerejä on, että kunta ottaa kasvihuonekaasupäästönäkökulman huomioon kaikessa merkittävässä päätöksenteossaan ja että kunta liittyy kunta-alan energiatehokkuussopimukseen (KETS). Kunta-alan energiatehokkuussopimukseen liittymisestä on samoin jo päätetty ympäristöohjelman yhteydessä. Näin ollen jäljellä on enää päättää varsinaisesta Hinku-verkostoon liittymisestä.

 

Hinku-työn käynnistämistä tukee riittävä henkilöstöresurssi, miltä osin asia on palautettu ympäristö- ja rakennuslautakunnassa takaisin valmisteluun riittävän kustannusarvion saamiseksi asiasta varsinaisen liittymispäätöksenteon pohjaksi. Tavoitteena on viedä asia seuraavaan ympäristö- ja rakennuslautakunnan kokoukseen.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle selostusosan mukaisen vastauksen Elina Mälkiän ym. valtuustoaloitteeseen Naantalin kaupungin HINKU-verkostoon liittymisestä ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginhallitus 19.04.2021 § 183     

92/00.01.02.03/2021      

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle:

- Kaupunginvaltuusto merkitsee teknisten palveluidenvaltuutettu Elina Mälkiän aloitteeseen antaman selvityksen tiedokseen.

- Valtuutettu Elina Mälkiän ym. aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa