Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 15.04.2021/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohje 1.5.2021 alkaen

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 15.04.2021 § 26     

593/01.00.04/2021      

 

 

Valmistelija Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen

 

Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo. Perustoimeentulotuen siirryttyä Kelan hoidettavaksi 1.1.2017 alkaen jäi kunnan tehtäviksi täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen.

 

Kunnilla on mahdollisuus antaa omia soveltamisohjeita toimeentulotuesta. Ohjeet eivät saa rajoittaa viranhaltijoiden harkintaa päätettäessä perheen tai yksilön oikeudesta toimeentulotukeen tai muutoinkaan olla ristiriidassa lainsäädännön kanssa. Ohjeiden tarkoituksena on korostaa yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumista kunnassa ja tukea hakevien on helpompi selvittää itselleen oikeutensa saada tukea julkisesti nähtävänä olevan ohjeistuksen perusteella.

 

Naantalin sosiaali- ja terveyslautakunta on hyväksynyt 9.11.2017 ohjeet ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen myöntämisperusteista. Ohjeita on tarkoituksenmukaista päivittää säännöllisesti.

 

Listan liitteenä oleva uusi ohjeistus on päivitetty vastaamaan paremmin tämän päivän tilanteita muun muassa joidenkin euromäärien osalta (lähinnä mm. nostettu joidenkin harkinnanvaraisesti hyväksyttävien menojen euromääriä). Ohjeen laatimisessa on tarkasteltu ympäristökuntien tekemiä ohjeita ja pyritty linjaamaan Naantalin ohjeet lähtökohdiltaan yhdenvertaiseksi. Valmistelutyö on tehty aikuissosiaalityön tiimissä. Liitteenä täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohje.

 

LIITE A1, SOTE-LTK 15.4.2021 

 

Esittelijä Perusturvajohtaja

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyy liitteenä olevan täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeen 1.5.2021 alkaen.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että Jan Lindström poistui paikalta tämän asian käsittelyn aikana 17.57

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa