Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 04.03.2021/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 04.03.2021 § 14     

357/05.12.00/2021      

 

 

Valmistelija Perhepalvelujen päällikkö Liisa Hankavuori

 

Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojen puitteissa. Kunta päättää, missä laajuudessa se järjestää omaishoidon tukea ja kuinka paljon se osoittaa voimavaroja hoitopalkkioihin ja palveluihin. Määrärahojen suuntaamisperiaatteet eivät saa olla lainvastaisia. Kunnan on päätöksenteossaan turvattava hakijoiden yhdenvertainen kohtelu ja arvioitava yksilöllinen tarve hakijakohtaisesti.

 

Omaishoidon tuki tarkoittaa kokonaisuutta, joka muodostuu hoidettavalle annettavista tarvittavista palveluista sekä omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Naantalin kaupungin omaishoidon tuen nykyisiä myöntämisperusteita on käsitelty viimeksi sosiaali- ja terveyslautakunnassa 19.4.2018.

 

Vammaispalvelujen ja ikäihmisten palvelujen viranhaltijat ovat valmistelleet liitteenä olevan ohjeistuksen, joka noudattelee Turun Seutukunnan kuntien linjauksia. Keskeisimmät muutokset ohjeessa ovat uusi läheisavun palkkioluokka sekä hoitopalkkioluokissa 1 ja 2 erilliset kriteerit yli ja alle 65-vuotiaille sekä omaishoidon vapaiden toteuttamiseen käytettävien palvelusete-lien tuntimäärän nostaminen 24:stä 36:teen.

 

Omaishoidon tuen myöntämisperusteista pyydettiin lausunnot vanhus- ja vammaisneuvostolta.

 

Liitteinä ohjeistus omaishoidon tuen myöntämiseen sekä Naantalin vanhus- ja vammaisneuvoston lausunnot.

 

LIITTEET A1-A3, SOTE-LTK 4.3.2021

 

Perhepalvelujen päällikkö Liisa Hankavuori, avohuollonohjaaja Kirsi Peijonen ja vammaispalvelujen sosiaaliohjaaja Tiina Kuosmanen olivat kokouksessa paikalla asiantuntjoina.

 

Esittelijä Perusturvajohtaja

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä omaishoidon tuen myöntämisperusteet

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että Jan Lindström saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17.21.

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa