Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Saaristolautakunta
Pöytäkirja 16.02.2021/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Metsästysyhdistys Nalli ry:n metsästysoikeuden vuokrasopimus

 

Saaristolautakunta 16.02.2021 § 7     

281/10.00.02.01/2021      

 

 

Valmistelija Viestintä- ja kehittämispäällikkö Tiina Rinne-Kylänpää

 

Kaupunki on tehnyt Metsästysyhdistys Nalli ry:n kanssa tämän 26.02.2019 § 3 tehdyn sopimuksen lisäksi toisen vuokrasopimuksen ajalle 7.5.2016-6.5.2021 Löytäneen ja Ladvon alueilta. Molemmissa vuokrasopimuksissa mainitut alueet sijaitsevan lähekkäin, joten maankäyttöosaston kanssa on katsottu järkeväksi yhdistää ne yhteen vuokrasopimukseen. Maanomistustilanne on sopimusluonnoksessa päivitetty vastaamaan nykyistä tilannetta

 

Aikaisemmat vuokrasopimukset ovat oheismateriaalina.

 

Oheismateriaali

-          aikaisemmat vuokrasopimukset

 

Luonnos vuokrasopimuksesta liitteenä.

 

Liite A3, Saaristolautakunta 16.2.2021

 

Isosuon alueelle on kaavoitettu yritystontteja. Maankäyttöinsinöörin kanssa on keskusteltu vuokrasopimuksen mukaisen alueen metsästyskäytön jatkamisesta. Yritysalueen tontteja ei ole vielä myyty, joten metsästysvuokrasopimuksia voidaan jatkaa. Tilanteen muuttuessa vuokrasopimusta arvioidaan uudelleen.

 

Uusitun hallintosäännön 27 § mukaan saaristolautakunta päättää kaupungin omistajana tai oikeudenhaltijana omaamien kalastukseen tai metsästykseen liittyvien oikeuksien vuokralle antamisesta toistaiseksi enintään kolmen kuukauden irtisanomisajalla voimassa olevan taksan mukaisesti.

 

 

 

Esittelijä Viestintä- ja kehittämispäällikkö

 

Päätösehdotus Saaristolautakunta vuokraa metsästysoikeuden Metsästysyhdistys Nalli ry:lle liitteenä olevan sopimuksen mukaisesti ajalle 1.3.2021 alkaen toistaiseksi. Irtisanomisaika on 1 kuukausi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa