Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 24.02.2021/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Lausuntopyyntö Meyer Turku Oy:n ympäristöluvan lupamääräyksen 8 mukaisesta selvityksestä

 

Ympäristö- ja rakennuslautakunta 24.02.2021 § 13     

143/11.01.00.06/2021      

 

 

Valmistelija Ympäristöpäällikkö Saija Kajala 8.2.2021:

 

Asia

 

Dnro: ESAVI/36984/2020

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Naantalin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen lausuntoa Meyer Turku Oy:n Turun telakan ympäristöluvan lupamääräyksen 8 mukaisesta selvityksestä. Lisäaikaa lausunnon antamiselle on myönnetty 26.2.2021 asti.

 

Lupamääräys 8:

 

Telakalla on selvitettävä alueet, joilla muodostuva öljyinen hulevesi on tarpeen käsitellä hulevesijärjestelmään asennettavalla öljynerottimella ennen mereen tai ojaan johtamista. Lisäksi on arvioitava kiintoaineen erotustarve telakka-alueen hulevedestä. Selvityksen perusteella on esitettävä karttapiirustus öljynerottimien ja tarvittaessa kiintoaineen erotusjärjestelmän sijoituksesta sekä asennusaikataulu.

 

Lisäksi on selvitettävä jätevesijärjestelmän öljynerotuskaivojen öljynerotustehokkuus ja öljynerotuskyvyn riittävyys puhdistaa jätevesi jätevesiviemäriin johtamiskelpoiseksi. Tarvittaessa on esitettävä suunnitelma tarvittavista muutoksista.

 

Selvitykset on toimitettava Etelä-Suomen aluehallintovirastolle 31.12.2020 mennessä. Aluehallintovirasto antaa selvityksen perusteella tarvittavat tarkentavat määräykset hulevesien hallinnasta ja tarkkailusta sekä jätevesien käsittelystä.

 

Hakemus

 

Toiminnanharjoittaja on antanut 1) selvityksen öljyisten hulevesien muodostumisesta ja käsittelytarpeesta telakalla, 2) selvityksen telakan hulevesien kiintoainepitoisuuksista ja erotustarpeesta ja 3) selvityksen jätevesijärjestelmän öljynerotuskaivojen riittävyydestä.

 

1)      Selvitys öljyisten hulevesien muodostumisesta

 

Öljyisten hulevesien muodostumista ja hulevesien käsittelytarvetta öljynerottimin telakka-alueella tutkittiin riskinarvioperusteisesti sekä hulevesinäytetulosten perusteella. Riskinarvioinnin tukena käytettiin telakan paloaseman vahinkoraportteja öljy- ja kemikaalivuotojen torjuntatehtäviin liittyen.

 

Aluekohtaisen riskinarvion perusteella tunnistettiin kohtalainen riski öljyisten hulevesien muodostumiselle alueilla 6 ja 9 sekä ponttonilaiturilla. Muilla alueilla riski on mitätön tai matala. Mitättömän ja matalan riskitason alueiden hulevesien käsittelytarpeelle tai muille erityistoimenpiteille ei nähdä syytä, vaan kohteissa öljyvahinkoihin ja poikkeamiin puututaan havaintoperusteisesti kuten aiemminkin.

 

Telakalla on välittömässä lähtövalmiudessa teollisuuspalokunta, jonka keskimääräinen toimintavalmiusaika telakka-alueella on 5 minuuttia hälytyksestä. Palokunnalla on öljyntorjuntakalustoa, kuten imeytys- ja patoamismateriaaleja, kaivon kansien sulkumateriaaleja, öljynimeytys- ja öljynrajauspuomeja.

 

Toiminnanharjoittajan mukaan öljynerotuskaivolla saavutettava hyöty voi jäädä hyvin pieneksi tai mitättömäksi investointikustannuksiin nähden hulevesinäytteenoton tulosten perusteella, joissa hulevesien öljypitoisuus on vuosien 2009-2018 välillä ollut kaikilla näytteenottokerroilla 1-luokan öljynerottimen poistoveden maksimiohjearvoa (5 mg/l) pienempi. Riskinarvion ja hulevesitutkimustulosten tarkastelun perusteella hulevesien käsittelemistä uusin öljynerottimin ei nähdä toiminnanharjoittajan mielestä tarpeelliseksi.

 

Riskinarvion perusteella tunnistettuihin kolmeen kohtalaisen riskin alueeseen ehdotetaan selvityksessä seuraavia toimenpiteitä riskiluokan pienentämiseksi:

 

-          Alue 6: Sijaitsee Raisionlahden välittömässä läheisyydessä ja on täysin pinnoitettu. Alueen hulevedet puretaan yhden purkuputken kautta Raisionlahteen. Riskinarvion perusteella alueella todettiin olevan kohtalainen riski öljyisten hulevesien muodostumiselle. Riskiluokan pienentämiseksi hulevesien purkuputken suulle suunniteltiin rakennettavan turvallinen kulku- ja huoltotaso, joka helpottaa veden laadun seurantaa. Jos alueella havaitaan suurempi öljyvahinko, voidaan purkuputki tukkia palokunnan toimesta siihen saakka, kunnes vuotanut öljy on saatu kerättyä talteen. Alueelle on suunniteltu asennettavan öljyntorjuntamateriaaleilla varusteltu kontti kaikkien käytettäväksi vahinkotilanteessa, jolloin leviäminen saadaan estettyä välittömästi jo havainnoitsijan toimesta. Hulevesien purkuputken suu voidaan tarvittaessa myös rajata öljypuomein paloaseman toimesta.

 

-          Alue 9: Telakalla jo aiemmin tunnistettu riskialue. Alueella on säilytetty vanhaa lohkojen kuljetusvaunua, josta vuotanut öljy on pilannut alueen asfaltin ja mahdollisesti maaperää. Alueelta on tarpeen poistaa pilaantunut asfaltti ja tutkia myös asfaltin alla olevan maaperän tila. Vanhasta lohkovaunusta ollaan tekemässä parhaillaan kuntoselvitystä. Selvityksen perusteella päätetään, hävitetäänkö lohkovaunu vai korjataanko se. Alueen peruskunnostus tehdään, kun lohkovaunun kohtalo selviää. Siihen saakka alueen kuntoa tarkkaillaan ja tarvittaessa toimiin ryhdytään aiemmin. Lohkovaunun säilytysalue on pesty telakan pesupalveluita suorittavan yhteistyökumppanin toimesta viimeksi marraskuussa 2020. Riski öljyisten hulevesien muodostumiselle alueella poistuu lohkovaunulle tehtyjen toimenpiteiden jälkeen. Erillistä öljynerotuskaivoa ei nähdä tarpeelliseksi.

 

-          Ponttonilaituri: Ponttonilaiturin hulevedet kulkeutuvat mereen, joko viemäreiden kautta tai ponttonilaiturin laidoilta. Hulevesien hallinta ponttonilaiturilla on haasteellista laajan pinta-alan ja useiden hulevesiyhteiden vuoksi. Alueen liikenne koostuu pääosin autonostureista, kuukulkijoista, trukeista ja kurottajista. Liikenne on hyvin rajoitettua, jolloin normaalitilanteessa riski öljyisten hulevesien muodostumiseen ei ole suuri. Vahinkotilanteessa on tärkeää saada vuoto rajattua nopeasti. Riskiluokan pienentämiseksi alueelle on suunniteltu asentaa öljyntorjuntamateriaaleilla varusteltu kontti kaikkien käytettäväksi vahinkotilanteessa, jolloin leviäminen saadaan estettyä mahdollisimman nopeasti. Ponttonilaiturilla työskentelee jatkuvasti nostotoimintojen alamiehet, jotka valmistelevat ponttonilaiturilta laivaan nostettavat taakat. Alueen työntekijät koulutetaan käyttämään alueelle hankittavaa öljyntorjuntakalustoa, jolloin öljyvahingon rajaaminen voidaan aloittaa jo ennen palokunnan saapumista paikalle. Palokunnalla on lyhyt toimintavalmiusaika kohteeseen. Ponttonin metallipinta on tarvittaessa helppo puhdistaa telakan pesupalveluihin erikoistuneen yhteistyökumppanin toimesta. Erillistä öljynerotuskaivoa ei nähdä tarpeelliseksi ja se olisi haastava toteuttaa. Ponttonin hulevesienkeruujärjestelmän uusiminen vaatisi merkittävän suunnittelutyön ja olisi mittava investointi.

 

2)      Selvitys telakan hulevesien kiintoainepitoisuuksista ja erotustarpeesta

 

Telakan hulevesijärjestelmässä on sadevesikaivojen kohdalla hiekanerotusta varten keruutila. Keruutilat tyhjennetään tarvittaessa imuautolla. Hulevesien kiintoainepitoisuutta on seurattu hulevesitutkimusten yhteydessä. Tarkasteluajanjaksolla 2009-2018 hulevesien kiintoainepitoisuus vaihteli välillä 3,7 - 280 mg/l keskiarvon ollessa noin 50,5 mg/l. Hulevesitutkimuksissa saatujen tulosten perusteella toiminnanharjoittajan mielestä erillinen kiintoaineen erottaminen hulevesistä ei ole tarpeellista.

 

3)      Selvitys jätevesijärjestelmän öljynerotuskaivojen riittävyydestä

 

Telakan jätevesiverkostoon on liitettynä yhteensä yhdeksän öljynerotinta, joista suurin osa on vanhoja 1980-1990 luvulla rakennettuja öljynerottimia. Kaikista vanhoista öljynerottimista ei ole tarkkoja piirustuksia tai mallia tiedossa. Lisäksi telakalla on yksi öljynerotin, josta vedet ohjataan hulevesiverkostoon.

 

Jätevesinäytteenoton ja kohdetarkastelun perusteella jätevesiverkostossa olevien öljynerottimien erotuskyky on riittävä jäteveden puhdistamiseksi jätevesiviemäriin johtamiskelpoiseksi.

 

Hakemusasiakirjat ovat luettavissa osoitteessa https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/1919866.

 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristö- ja rakennuslautakunta päättää antaa seuraavan lausunnon asiasta:

Öljyvahinkojen ennaltaehkäisemiseksi ja haitallisten ympäristövaikutusten minimoimiseksi ensiarvoisen tärkeää on kaikkien toiminta-alueella liikkuvien työntekijöiden jatkuvatoiminen kouluttaminen. Suunniteltujen öljyntorjuntamateriaalia sisältävien konttien lisääminen riskinarvion perusteella kriittisiin kohteisiin parantaa telakan öljyvahinkojen torjuntavalmiutta.

Ponttonilaiturin osalta ei ole tuotu tarkemmin esille mahdollisia teknisiä ratkaisuja, joilla hulevedet ohjautuisivat nykyistä hallitummin laiturilta mereen. Hakija on sanallisesti maininnut, että hulevesikeruujärjestelmän uusiminen on mittava investointi. Kustannuksista ei ole esitetty kuitenkaan arviota.

Esitys öljynerotuskaivojen asentamatta jättämisestä aiemmin tutkittujen hulevesien öljypitoisuuksien perusteella ei ota huomioon ennalta arvaamattomien öljyvahinkojen riskiä. Teknisin menetelmin, kuten varustamalla vesistöön johtavat hulevesilinjat öljynerottimin, voidaan pienentää mahdollisista öljyvahingoista aiheutuvia päästöjä.

Pöytäkirja tarkistetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Kokouskäsittely Osmo Salo poistui kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä. Esteellinen asian käsittelyn osalta. Esteellisyyden peruste hallintolain 28 §:n 1 momentin 4 kohta. Toimii työsuhteessa yhtiöön, jonka asiaa lausunnossa käsitellään.

 

Päätös Ympäristöpäällikön päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa