Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.03.2021/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Korona-pandemian tilannekatsaus ja tartuntataudin edellyttämät toimenpiteet

 

Kaupunginhallitus 01.03.2021 § 73     

8/09.06.01/2021      

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Riitta Luotio:

 

Alueellinen ohjausryhmä 16.2.2021:

Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Koronatilanne Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on kuitenkin kokonaisuutena hiukan helpottanut.

 

Varsinais-Suomessa päivittäisten tapausten määrät ovat olleet laskutrendissä parin viikon ajan ja ilmaantuvuusluku sataatuhatta asukasta kohden on laskenut. Ilmaantuvuusluku on nyt 90,4. Viikolla 6 testeissä kävi liki 7500 henkilöä. Positiivisten osuus testatuista on 2,2 prosenttia. Se on ollut yhtä alhainen viimeksi ennen joulua. Varsinais-Suomessa on löydetty 11 virusmuunnosta, jotka ovat kaikki UK-variantteja. 

 

Tartunnanlähteistä pystytään tällä hetkellä tunnistamaan noin 70 prosenttia. Aiempia viikkoja enemmän koronatartuntoja on ilmennyt työpaikoilta. Myös lähipiiriltä ja samassa taloudessa asuvilta saatujen tartuntojen määrä on pysynyt korkeana.

 

Tiistaina 16.2. kokoontunut koronakoordinaatioryhmä kevensi aikuisten sisäliikuntaa koskevia suosituksia. Kaikkia suosituksia jatkettiin 7.3. asti.

 

Koronarokotteet:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueelle saatavista koronarokotteista valtaosa toimitetaan edelleen kuntiin, jotka huolehtivat rokotuksista alueillaan. Varsinais-Suomessa rokotteet jaetaan kuntiin kansallisesti määritellyin perustein. Rokotteita annetaan ja jaellaan edelleen sitä mukaa, kun rokotetta saadaan käyttöön.

 

Varsinais-Suomessa on 15. helmikuuta mennessä annettu kaikkiaan noin 28 000 rokoteannosta. Ensimmäisen vaiheen koronavirusrokotteita on annettu noin 20 200 ja lähes 8 000 henkilöä on saanut tehosteannoksen.

 

Rokotuksia annetaan valtioneuvoston asetuksen ja THL:n rokotusjärjes-tysesityksen mukaisesti. Tiedot raportoidaan kootusti THL:n rokotus-rekisteriin.

 

https://www.thl.fi/episeuranta/rokotukset/koronarokotusten_edistyminen.html

 

Naantalin kaupungin viranhaltijapäätökset epidemien leviämisen estämiseksi:

 

Sivistystoimenjohtaja Kimmo Kuusimäki on 17.2.2021 § 7 kohdalla jatkanut

koronarajoitusten mukaiseia muutoksia sivistyspalvelujen toimintoihin 7.3.2021 saakka seuraavasti:

 

"VSSHP:n koronakoordinaatioryhmä on jatkanut koronaviruksen leviämisvaiheen suosituksiaan 7.3.2021 saakka. Aluehallintoviranomainen on kieltänyt kaikki yli 10 hengen yleisötapahtumat sisä- että ulkotiloissa. Avin rajoitukset ovat voimassa 10.3.2021 saakka. VSSHP:n suositus on, että yksityiset toimijat ottavat käyttöönsä vastaavat toimet.

Naantali jatkaa joulukuussa määriteltyjä rajoitus ja suojautumistoimia 7.3.2021 asti.

 

Yleiset:

. kaikille asiakaspalvelutehtävissä oleville työntekijöille suositellaan kasvomaskia tai visiiriä

. aikuisten (yli 20-vuotiaat) harrastustoiminta keskeytetään

Varhaiskasvatus ja esiopetus:

. Varhaiskasvatuksen koko henkilökunnalle annetaan maski-/visiirisuositus. Pienten lasten kanssa työskennellessä käytetään suojaimia mahdollisuuksien mukaan.

. Varhaiskasvatuksessa ei toistaiseksi järjestetä avoimia tapahtumia perheille.

. Varhaisen tuen työ perheissä jatkuu normaaliin tapaan.

. Avoimen varhaiskasvatuksen kiinteät ryhmät rajoitetaan yhteensä 10 henkilöön (lapset ja huoltajat yhteensä). Avoin toiminta tauolla. Lasten kerho- ja puistotoiminta jatkuu normaalisti.

 

Perusopetus:

. Maskisuositus oppilaille neljännestä vuosiluokasta alkaen

. Koulussa työskenteleville aikuisille suositellaan käytettäväksi maskia tai visiiriä aina työtehtävien niin salliessa.

. Oppilashuolto jatkaa yksilötapaamisia rajoitukset huomioiden. Verkostot ja kokoukset vain TEAMSin kautta.

. Ulpukan koululaisuinnit 1-2 luokille (vain yksi luokka uimahallissa).

. Yrityskylävierailut 5-6-luokkalaiset omassa kuplassaan.

 

Lukiokoulutus:

. Lukion rehtori päättää etä-/lähiopetuksen vuorottelusta. Pääsääntöisesti yksi vuosiluokka kerrallaan on etäopetuksessa.

. Oppilashuolto jatkaa yksilötapaamisia rajoitukset huomioiden. Verkostot ja kokoukset vain TEAMSin kautta.

 

Naantalin opisto

. Naantalin opiston opetus on keskeytettynä 7.3.2021 saakka, jona aikana opisto ei järjestä lähiopetusta aikuisille. Opiston kevättyökausi jatkuu 13.6.2021 saakka. Opetusta siirretään edelleen mahdollisuuksien mukaan etäopetukseen. Lasten- ja nuorten kuvataidekoulun opetus ja lasten kurssit jatkuvat normaalisti. Opintoryhmät jaetaan niin, että ryhmässä on enintään 10 oppilasta.

 

Naantalin musiikkiopisto:

. Lasten ja nuorten instrumenttiopetus jatkuu lähiopetuksena tai vaihtoehtoisesti oppilaan tai huoltajien aloitteesta etänä. Yli 20- vuotiaiden opiskelijoiden osalta opetus tapahtuu ainoastaan etänä 8.1. alkaen.

. Muskaritoiminta jatkuu etä-/lähiopetuksena niiden ryhmien osalta, joissa on mukana lasten vanhempia. Ryhmän maksimikoko 5lasta+5aikuista.

. Orkesteri- ja yhteissoittotoiminnot voivat jatkua tarkoin turvatoiminnoin. Mikäli opetusryhmässä on yli 10 opiskelijaa, järjestetään opetus etänä. Muutoin voidaan ryhmäaineiden osalta tarvittaessa vuorotella etäopetuksen ja lähiopetuksen osalta. Toiminnoissa on varauduttu mahdollisuuteen siirtyä nopeasti etäopetukseen.

. Maskisuositus noudattelee peruskoulun ja toisen asteen maskisuositusta. Edellä mainittu ohjeistus koskee myös musiikkiopiston henkilöstöä.

. Toimitaan sähköisiä etäyhteyksiä käyttämällä kaikissa työyhteisöasioissa sekä huoltajia koskevissa asioissa. Tällöin myös verkostotapaamiset sekä kokoukset ainoastaan Teamsin kautta.

 

Kirjastopalvelut:

. Kirjastot auki normaaleina palveluaukioloaikoina, pääkirjastossa ei omatoimiaikaa

. Pikainen asiointi mahdollista, max. 15 min, maskisuositus

- palautus, lainaus, varausten nouto

- voi olla rajallisesti tarjolla lainattavaa aineistoa, kokoelmatilan käyttöä rajoitetaan

. Kävijämäärää seurataan ja kirjastoon pääsyä voidaan tarvittaessa rajoittaa

. Lukupaikat pois käytöstä

. Päivälehdet eivät luettavissa kirjastoissa eivätkä Aurinkoisen kahvilassa Tullikadulla

. Pietokoneiden käyttö ja tulostaminen - vain pika-asiointi sallitaan

. Suositaan lähi- ja verkkomaksua

. Ryhmäkäynnit peruutetaan

 

Liikuntapalvelut:

. aikuisten ryhmäharrastustoiminta keskeytetään Naantalin kaupungin tiloissa.

. 22.2.2021 alkaen kuntosalit (Maijamäki, Suopelto, Rymättylä) avataan rajoitetulla henkilömäärällä (max 50 % normaalista) ja hygieniaohjeilla.

. 22.2.2021 alkaen Nunnalahden ja Taimon talviuintipukuhuoneet avataan hygieniaohjein ja henkilömäärärajoituksin.

. 22.2.2021 alkaen Karvetin kenttä (ja muut ulkoliikuntapaikat) avataan aikuisten pienryhmätoiminnalle (max 10hlö), huolehdittava etäisyyksistä ja hygieniaohjeita.

. jäähallien yleisöluisteluvuorot (yleinen luistelu ja mailavuorot) keskeytetään

. lasten ja nuorten (alle 20-vuotiaat) harrastustoiminta voi jatkua nykyisin ohjein; käsihygienia, turvavälit, pukuhuoneiden käytön minimointi, ei yleisöä hallin sisätiloihin, kontaktien välttäminen, maskisuositus 12-vuotiaasta alkaen

. maakuntarajoja ylittäviä urheilutapahtumia ja -kilpailuja ei tule järjestää

. ulkoliikuntapaikat voidaan pitää avoinna omaehtoista sekä lasten ja nuorten ohjattua liikkumista varten

. kuljetuksen Ulpukan yleisöuinteihin keskeytetään

 

Museo:

. Naantalin museo on avoinna aiemmin ilmoitettuina aukioloaikoina noudattaen sisätiloihin annettuja henkilömäärien rajoituksia (10)

 

Kulttuuripalvelut:

. Tapahtumien järjestelyissä noudatetaan AVI:n määräyksiä.

 

Nuorisopalvelut:

. Nuorisotilat (Rymättylä, Livonsaari, Karvetin monitoimitalo) avoinna, ryhmäkoko maksimissaan 10 henk./tila

. Myös yökahvilatoiminnassa huomioidaan ryhmärajoitus

. Muorille jaetaan maskit nuokkareilla

. Nuorisotaloilloissa ei ole jatkossa kahvi- ym. tarjoilua

. Myös jalkautuvaa ja some-nuorisotyötä tehdään säännöllisesti

. Lasten ja nuorten kerhotoiminta on käynnissä

 

Tilojen luovutukset:

. Sivistyspalvelujen hallinnassa olevia tiloja ei luovuteta yli 10 hengen tilaisuuksien järjestämiseen lukuun ottamatta lasten ja nuorten (alle 20-vuotiaat) harrastustoimintaa.

 

 

Lukion Rehtori Eija Mäenpää on 19.2.2021 § 6 kohdalla tehnyt viranhaltijapäätöksen koskien Naantalin lukion koronarajoitusten mukaisia opetusjärjestelyjä ajalla 1.- 5.3.2021 seuraavasti:

 

"Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmän suosituksesta Naantalin lukio on siirtynyt 7.1.2021 alkaen hybridimalliin, jossa lähi- ja etäopetus vuorottelevat. Sivistysjohtaja on 5.1.2021 viranhaltijapäätöksellään osoittanut etä- ja lähiopetuksesta päättämisen lukion rehtorille.

 

Päätös Päätän, että 1.- 5.3.2021 Naantalin lukion 1. vuosiluokka jää etäopetukseen ja toisen vuoden opiskelijat osallistuvat lähiopetukseen. Abiturienteille suositellaan omaehtoista karanteenia 2 viikkoa ennen yo-kirjoituksia, joten abiturienttien suulliset kuulustelut ja kertauskurssit järjestetään tänä aikana etänä."

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi koronapandemiaa koskevan tilannekatsauksen sekä sivistystoimenjohtaja Kimmo Kuusimäen 17.2.2021 § 7 ja lukion rehtori Eija Mäenpään 19.2.2021 § 6  tekemät viranhaltijapäätökset ja toteaa, ettei kaupunginhallituksella ole niiden laillisuuden tai tarkoituksenmukaisuuden osalta huomautettavaa ja hyväksyy ne tartuntatautilain 58 §:ssä tarkoittamana kunnan tartuntatautien torjunnasta vastavana toimielimenä toimeenpantavaksi.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilöstön edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa