Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.03.2021/Pykälä 68

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kaupunginjohtajan sijaisjärjestelyt

 

Kaupunginhallitus 01.03.2021 § 68     

375/01.01.01.00/2021      

 

 

Valmistelija Henkilöstöpäällikkö Irmeli Niittymäki

 

Kaupunginjohtajan Jouni Mutanen on kaupunginhallituksen 10.11.2020 § 336 tiedokseen merkitsemällä tavalla irtisanoutunut siten, että kaupunginjohtajan virkasuhde päättyy tulevan 30.6.2021 lukien tai mikäli kaupunki haluaa myöhempää ajankohtaa niin viimeistään 30.8.2021 lukien.

 

Kaupunginjohtaja pitää pääosin kertyneet vuosilomat pois ennen virkasuhteen päättymistä, joiden johdosta kaupunginjohtajan poissa ollessa sijaisena toimii hallintojohtaja.

 

Kaupunginjohtajan sijaisena toiminen kevään ja kesän aikana edellyttää hallintojohtajalta huolellista perehtymistä valmisteltavana oleviin asioihin sekä osallistumista neuvotteluihin ja tilaisuuksiin vs. kaupunginjohtajana hallintojohtajan omien virkatehtävien lisäksi.

 

Kaupunginjohtajan sijaisena toimimisesta esitetään hallintojohtajalle lisätehtävien hoitamisesta suoritettavaksi erilliskorvauksena 897 euroa/kk 1.3.2021 lukien siihen asti, kunnes kaupunginjohtaja ryhtyy virkaa hoitamaan, kuitenkin enintään 31.8.2021 asti.

 

Hallintojohtajan lisätehtävän takia hallintojohtajan sijaisena kaupunginlakimiehelle maksetaan samalta ajanjaksolta 1.3.2021 lukien ja enintään 31.8.2021 asti lisätehtävien hoitamisesta suoritettavaksi erilliskorvauksena 536 euroa/kuukaudessa.

 

Esittelijä Kaupunginhallituksen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että hallintojohtajalle suoritetaan kaupunginjohtajan sijaisena toimimisesta aiheutuvista lisätehtävien hoitamisesta erilliskorvauksena 897 euroa/kk 1.3.2021 lukien siihen asti, kunnes kaupunginjohtaja ryhtyy virkaa hoitamaan, kuitenkin enintään 31.8.2021 asti.

Kaupunginlakimiehelle suoritetaan 1.3.2021 lukien enintään 31.8.2021 asti hallintojohtajan sijaisena toimimisesta aiheutuvista lisätehtävien hoitamisesta erilliskorvauksena 536 €/kk.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilöstön edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Merkittiin, että kaupunginjohtaja Jouni Mutanen ja pöytäkirjanpitäjä Riitta Luotio poistuivat intressijääveinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Jääviyden perusteena oli asianosaisuus.

 

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn ajan kokouksen esittelijänä ja pöytäkirjanpitäjänä toimi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Lindström.

 

 

 

Päätös Kaupunginhallituksen puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa