Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.02.2021/Pykälä 35

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Tulosennuste 2020_02022021

 

Tulosennuste 2020

 

Kaupunginhallitus 08.02.2021 § 35     

118/02.06.01.03/2021      

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Heli Lähteenmäki

 

Tulosennuste vuodelta 2020 on valmistunut. Luvut eivät ole vielä kaikilta osin lopullisia, vaan mm. poistojen taso on vielä arvio.

Kaupunginhallitus käsittelee vuoden 2020 lopullista tilinpäätöstä kokouksessaan 29.3.2021.

 

Tulosennuste on liitteenä.

 

Liite B1, KH 8.2.2021

 

Yleistä

Vuosi 2020 oli erikoinen, ja ennustamisen kannalta haastava. Koronapandemian alkaessa keväällä ei tiedetty mitä edessä on, ja varauduttiin mm. rahoituskriisiin. Sellaista ei kuitenkaan tullut. Verotuloennusteet sukelsivat, koska tietyt toimialat joutuivat keskeyttämään toimintansa ja työpaikat lomauttamaan tai irtisanomaan työntekijöitään. Valtiovalta vastasi kuntien heikkoihin talousnäkymiin päättämällä erilaisista tukimuodoista, joilla kuntien taloutta pyrittiin paikkaamaan. Kesällä koronatilanteen hiukan rauhoituttua alkoi taloudessakin näkyä pientä positiivista virettä kevään synkkien näkymisen jälkeen. Verotuloennusteet paranivat loppuvuotta kohti, kun talouden synkimmät ennusteet vaihtuivat positiivisemmiksi, ja verotulot toteutuivat vielä parempina kuin lokakuussa tehdyt ennusteet.

 

Toimintatuotot

Toimintatuotot alittivat talousarvion 0,2 milj. eurolla ja pienenivät vuoteen 2019 verrattuna 3,3%.  Myyntituotot, maksutuotot sekä vuokrat alttivat talousarvion, koska maksullista toimintaa jouduttiin koronarajoitusten vuoksi peruuttamaan ja vuokrahuojennuksia annettiin yrityksille toiminnan tukemiseksi. Sen sijaan OKM jakoi kunnille koronatukea avustuksina, joka näkyy avustuksen suurena määräna.

 

Toimintakulut

Toimintakulut pysyivät hyvin kurissa erikoisesta vuodesta huolimatta, ja kasvu vuoteen 2019 verrattuna oli hyvin maltillista, 1,2%. Toimintakulut alittivat talousarvion kaikkiaan 1,7 milj. euroa.

 

Toimintakate

Toimintakate jäi 1,5 milj. euroa alle talousarvion ja kasvoi vuoteen 2019 verrattuna 3,4%.

 

Verotulot

Verotulot toteutuivat loppujen lopuksi 2,1 milj. euroa suurempina kuin lokakuun lopun ennusteessa arvioitiin. Verotulot ylittävät talousarvion 0,5 milj. euroa. Huomattava on kuitenkin se, että verotulot sisältävät koronatukena päätetyn 10%-yksikön korotuksen kuntien yhteisöverotuloihin, jonka vaikutus Naantalissa on 1,9 milj. euroa. Ilman tätä verotulot olisivat jäänet 1,5 milj. euroa alle talousarvion.

 

Valtionosuudet

Valtionosuuksia kasvatettiin valtion lisätalousarviopäätöksin useaan otteeseen vuoden aikana. Naantalille myönnettiin kaiken kaikkiaan 5,6 milj. euroa enemmän valtionosuuksia ja verotulokompensaatioita 0,5 milj. euroa kuin talousarviossa ajateltiin. Yhteensä koronatukia eri muodoissaan Naantalin kaupunki on saanut vuodelle 2020 lähes 8,0 milj. euroa.

 

 

Vuosikate

Vuosikate on 18,8 milj. euroa, mikä on 8,3 milj. euroa enemmän kuin talousarviossa.

 

 

Tilikauden tulos

Tilikauden tulos tällä hetkellä näyttää +9,9 milj. euroa, mikä on yllättävän hyvä tulos erikoisen vuoden jälkeen. Talousarviossa tavoitteena oli +1,8 milj. euron tulos. Valtion tuki eri muodoissaan muodoissaan kasvattaa tulosta 8,0 milj. euroa. Koko maassa valtion tukitoimet ovat parantaneet kuntatalouden tilaa n. 700 milj. euroa vuonna 2020.

 

Kaupungin lainamäärä vuoden vaiheessa oli 15,0 milj. euroa.

 

Talousjohtaja Heli Lähteenmäki on asiantuntijana kokouksessa.

 

 

Esittelijä Vs. Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee asian tiedokseen.

 

Kokouskäsittely Talousjohtaja Heli Lähteenmäki oli paikalla kokouksessa asiantuntijana  tämän asian käsittelyn ajan.

 

Henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli paikalla kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

Päätös Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa