Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.02.2021/Pykälä 43

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuutettu Anne Pentin ym. valtuustoaloite Merimaskun kirkonkylän rannan pysäköinti- ja tapahtuma-alueesta

 

Kaupunginvaltuusto 01.02.2021       

     

 

 

Valtuutettu Anne Pentti luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Merimaskun kirkonkylän ranta-aluetta on viime vuoden aikana siivottu ja puustoa pensaikkoa onnistuneesti harvennettu. Kiitos siitä vapaaehtoisille merimaskulaisille ja Naantalin kaupungin viheryksikölle.

 

Lisäksi kaupungin voimin on hienosti kunnostettu alueen pieni rantaraitti, jossa voi maisemien ihailun lisäksi levähtää penkille retkipöydän ääreen vaikkapa syömään eväitä. Lukuisten alueella viihtyvien harrastajakalastajien käyttöön kaupunki on asennuttanut rantaraitin varteen myös tukevan kalastuslaiturin.

 

Idyllinen kirkonkylän ranta-alue on kuitenkin ahdas ja alue on pääosin yksityisessä omistuksessa. Entisen kaupan paikka, nykyinen avoin tontti, jolla voisi luontevasti pysäköidä tai järjestää tapahtumia, on yksityisen omistajan aloitteesta laitettu pysäköintikieltoalueeksi. Omistaja on halunnut rauhoittaa tonttinsa autoilta, sakkojen uhalla.

 

Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunki neuvottelee tontin nykyisen omistajan kanssa sopimuksen, jolla kaupunki vuokraa entisen kaupan tontin kohtuullisella summalla pysäköintialueeksi sekä tapahtumien järjestämisalueeksi ja tasoittaa sekä kunnostaa sen kyseiseen toimintaan sopivaksi."

  

Kaupunginvaltuusto Valtuustoaloite merkittiin vastaanotetuksi.

 

 

Kaupunginhallitus 08.02.2021 § 43     

233/00.01.02.03/2021      

 

 

 

Esittelijä Vs. Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus lähettää valtuustoaloitteen  teknisille palveluille valmisteltavaksi. Aloitteen vastuuvalmistelijaksi nimetään yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika Hirvi.

 

Päätös Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa