Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 123



 

Talousarvio vuodelle 2022 ja taloussuunnitelma vuosille 2022-2025

 

Kaupunginhallitus 25.10.2021 § 425     

    

 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Heli Lähteenmäki

 

Kaupunginjohtajan ehdotus talousarvioksi 2022 ja taloussuunnitelmaksi 2022 - 2025 valmistuu siten, että se on luettavissa sähköisessä kokoushallinnassa torstaina 21.10.2021 kello 12.30.

 

Talousarvioon ja taloussuunnitelmaan kuuluvat ehdotukset henkilöstösuunnitelmaksi, täytäntöönpanomääräyksiksi sekä maksupolitiikan ja sijoitustoiminnan perusteiksi ovat aineistossa.

 

Kaupunginhallitus antoi 14.6.2021 toimielimille vuoden 2022 talousarvion laadintaa varten ns. raamiluvut eli toimialoille annetun ohjeellisen toimintakateluvun. Toimialojen talousarvioehdotusten vertailu raamilukuun tallennetaan sähköiseen kokouskansioon.

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus aloittaa vuoden 2022 talousarvion ja vuosien 2022 - 2025 taloussuunnitelman käsittelyn

 

Kokouskäsittely  Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä,                                           talousjohtaja Heli Lähteenmäki, sivistystoimenjohtaja Kimmo                                           Kuusimäki, tekninen johtaja Reima Ojala, perusturvajohtaja                                           Iiro Pöyhönen ja henkilöstöpäällikkö Irmeli Niittymäki olivat                                           läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus aloitti vuoden 2022 talousarvion ja vuosien 2022 - 2025 taloussuunnitelman käsittelyn.

Käsittelyä päätettiin jatkaa tiistaina 26.10.2021 kello 15.45 alkavassa kokouksessa.

  

 

Kaupunginhallitus 26.10.2021 § 430     

    

 

Yhteistyötoimikunta on käsitellyt talousarviota vuodelle 2022 ja taloussuunnitelmaa vuosille 2022 - 2025 ja henkilöstösuunnitelmaa kokouksessaan 21.10.2021 § 59.

 

 

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus jatkaa vuoden 2022 talousarvion ja vuosien 2022 - 2025 taloussuunnitelman sekä henkilöstösuunnitelman käsittelyä.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä, talousjohtaja Heli Lähteenmäki, sivistystoimenjohtaja Kimmo Kuusimäki, tekninen johtaja Reima Ojala, perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen ja henkilöstöpäällikkö Irmeli Niittymäki olivat läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

 Merkittiin, että Anita Saksi  saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.

 

 Merkittiin, että valtuuston puheenjohtaja Vilhelm Junnila saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus käsitteli alustavasti talousarvion 2022 ja taloussuunnitelman 2022 - 2025.

  

 

Kaupunginhallitus 08.11.2021 § 433     

    

 

Kaupunginjohtajan alkuperäinen ehdotus talousarvioksi 2022 sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaksi 2022-2025 on sähköisessä kokoushallinnassa.

 

Kaupunginhallituksen 1. talousarviokäsittelyssä havaitut kirjoitus- ja tekniset virheet korjataan valtuustolle laadittavaan talousarviokirjaan, eikä niitä erikseen esitellä.

 

Kooste kaupunginhallituksen ensimmäisellä käsittelykierroksella esittämistä selvityspyynnöistä ja niihin laadituista vastauksista on oheismateriaalina. Yhteenveto hallituksen ensimmäisen kokouksen huomioista ("rasteista") ja selvityspyynnöistä oheistetaan.

 

Oheismateriaali:

-          Selvityspyynnöt ja niihin saadut vastukset

-          Muistio selvitspyynnöistä ja "rasteista".

-          Uudet investointihankkeet verrattuna talousarvioon 2021

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus jatkaa vuoden 2022 talousarvion ja taloussuunnitelman 2022 - 2025 käsittelyä.

Kaupunginhallitus esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Naantalin kaupungin talousarvion vuodelle 2022 ja taloussuunnitelman vuodelle 2022-2025.

Kaupunginhallitus nimeää tulosalueitten vastuuhenkilöiksi vuoden 2022 talousarviossa esitetyt viranhaltijat.

 

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

 Merkittiin, että talousjohtaja Heli Lähteenmäki oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

 

 Merkittiin, että jäsen Anita Saksi saapui tämän asian  käsittelyn aikana.

 

 Käsittelyn aikana merkittiin seuraavat esteellisyydet:

 

 Jan Lindström, Vilhelm Junnila, Hanna Gustafsson, Markku Tuuna  ja Tero Tavio poistuivat ko­kouk­ses­ta yhteisöjääveinä toteuttamisosan kohdan "3.1 Kon­ser­ni" käsittelyn ajaksi.

 

 Esteellisyyden perusteena Lindströmin osalta oli Naantalin Energia Oy:n hallituksen jäsenyys, Tuu­nan osalta Naantalin Satama Oy:n hallituksen jäsenyys, Gus­tafs­so­nin ja Junnilan osalta Naantalin Matkailu Oy:n hallituksen jä­se­nyys. Tavion osalta esteellisyyden perusteena oli Naantalin Vuokratalot Oy:n hal­li­tuk­sen varapuheenjohtajuus.

 

 Pirjo Maja poistui kokouksesta palvelussuhdejäävinä kä­si­tel­täes­sä tu­los­aluei­ta Sisäiset toimistopalvelut (Aurinkosäätiön pos­ti­tus­pal­ve­lut), Vammaispalvelut (kehitysvammaisten ja vai­kea­vam­mais­ten asumispalvelujen osto Aurinkosäätiöltä) sekä Hoi­to- ja vanhuspalvelut (ostopalvelut Aurinkosäätiöltä). Es­teel­li­syy­den perusteena oli työsuhde Naantalin Au­rin­ko­sää­ti­öön.

 

 Markku Tuuna poistui kokouksesta yh­tei­­jää­vi­nä käsiteltäessä tulosaluetta Satama. Esteellisyyden pe­rus­tee­na on Naantalin Satama Oy:n hallituksen jäsenyys.

 

 Hanna Gustafsson ja Vilehelm Junnila poistuivat kokouksesta yh­tei­­jää­vei­nä käsiteltäessä tulosaluetta Kehitys- ja henkilöstöjaosto (Naan­ta­lin Matkailu Oy:n avustus). Esteellisyyden perusteena oli Gustafssonin sekä Junnilan osalta Naantalin Matkailu Oy:n hallituksen jä­se­nyys.

 

 Pirjo Maja poistui kokouksesta yhteisöjäävinä käsiteltäessä käyttötalousosan kohtaa "Aikuisten psykososiaaliset palvelut". Esteellisyyden perusteena oli Fountain Housen hallituksen varapuheenjohtajuus.

 

 Matti Naavasalo poistui kokouksesta yhteisöjäävinä kohdassa "Vammaispalvelut" (kehitysvammaisten ja vai­kea­vam­mais­ten asumispalvelujen osto Aurinkosäätiöltä) sekä "Hoito- ja vanhuspalvelut". Esteellisyyden perusteena oli Aurinkosäätiön hallituksen jäsenyys.

 

 Jan Lindström, poistui ko­kouk­ses­ta yhteisöjäävinä käsiteltäessä tulosaluetta Kaukolämpö ja energiatuotanto. Esteellisyyden perusteena oli Lindströmin osal­ta Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n hallituksen va­ra­­se­nyys.

 

 Saara Paananen poistui kokouksesta intressijäävinä käsiteltäessä  investointiosan kohdetta "Luonnonmaan perhetalon asemakaava, vaihe 2". Jääviyden perusteena oli asuminen po. alueella.

 

Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemät muutosehdotukset:

 

Kaupunginjohtaja muutti kokouksessa pohjaesitystään seu­raa­vas­ti:

 

Käyttötalousosa

 

Strategiasta johdetut kaupunkitason vuositavoitteet

 

Kaupunginjohtaja lisäsi Kärkihankkeen 1. toimenpiteeseen "Työllisyys" mittariksi "Työpaikkaomavaraisuuden lisäämisen"

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti tarkennetun eh­do­tuk­sen.

 

Rakentamisen valvonta ja neuvonta

 

Kaupunginjohtaja lisäsi Rakentamisen valvonnan ja neuvonnan tulosalueen operatiiviseksi toimenpiteeksi "Rakennusvalvonnan toiminnan ja palvelun kehittämisen" sekä mittariksi "80 % rakennuslupahakemuksista käsitellään 30 vrk:n aikana".

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti tarkennetun eh­do­tuk­sen.

 

 

Liitteet

 

Kaupunginjohtaja lisäsi "Avustukset" -liitteeseen 8000 € sosiaali- ja terveystoimen hallinnon jakamiin avustuksiin. (Kokonaissumma 23 000 €.)

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti tarkennetun eh­do­tuk­sen.

 

Kaupunginhallituksen muutosesitykset:

 

 Kärkihankkeet

 

Strategiasta johdetut kaupunkitason vuositavoitteet

 

Kimmo Aho esitti Sirpa Hagsbergin kannattamana, että kärkihankkeelle 2 (Hyvien yhteyksien Naantalin kaupunki) toimenpiteen "Edunvalvonta E18 Turun kehätien perusparantamisen nopeuttamiseksi" mittaria aikaistetaan seuraavasti: "Tiesuunnitelma lainvoimaiseksi 2023, rakentaminen 2024-2028. Vastuuhenkilöt: kaupunginjohtaja, tekninen johtaja, yhdyskuntatekniikan päällikkö".

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suo­ri­te­tus­sa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotuksen puo­les­ta äänestivät

Forsblom, Naavasalo, Gustafsson, Hörkkö, Tavio, Saksi ja Tuuna.

 

Ahon tekemän ja Hagsbergin kannattaman  ehdotuksen puolesta äänestivät Aho, Haanpää ja Hagsberg.

 

Saara Paananen äänesti tyhjää.

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen päättäneen hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen ää­nin 7-3, yksi tyhjä.

 

Ympäristönsuojelu

 

Kimmo Aho esitti Sirpa Hagsbergin kannattamana, että "Ympäristönsuojelun" palvelujen ostoon lisätään 100 000 euron määräraha vuodelle 2022, joka käytetään konkreettisiin Saaristomeren pelastustoimiin Naantali alueella.  Määrärahaan lisätään kh-merkintä, jolloin kaupunginhallitus päättää mihin määräraha konkreettisesti käytetään.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti eh­do­tuk­sen.

 

 

Tekninen lautakunta

 

Liikuntapaikat

 

Keskustelun aikana Kimmo Aho esitti Sirpa Hagsbergin kannattamana, että "Liikuntapaikkoihin" lisätään 52 000 euron määräraha, joka mahdollistaa mm. jäähallin käyttöajan jatkamisen.  Muutos edellyttää neuvottelua ja sopimusta VG:n kanssa lisäjääajan maksullisuudesta, Muutos lisätään myös liikunta-alueen hoitajan toimen perustamisena (+1) henkilöstösuunnitelmaan vuodelle 2022.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Ahon esityksen.

 

 

Investoinnit

 

"Pienen Rengastien kevyen liikenteen väylä"

(Uusi investointikohde)

 

Jäsen Hörkkö esitti Tuunan kannattamana, että investointiosaan lisätään uusi investointihanke Pienen Rengastien kevyen liikenteen väylän suunnittelu välille Särkänsalmi-Taipaleentie edellyttäen, että ELY-keskus on hankkeessa mukana, 50 000 € (v. 2024).

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Hörkön esityksen.

 

 

 Kalevanniemen liikuntahalli

 

Kimmo Aho esitti Sirpa Hagsbergin kannattamana, että Kalevanniemen liikuntahallia aikaistetaan siten, että se on valmis keväällä 2025.

Määrärahaesitys: 65 000€  v. 2022

  3,6 milj€ v 2023

  3,6 milj€ vv2024-2025

  (jakautuu näille vuosille) 

     yhteensä 7,3 milj€.

 

Tämän jälkeen hyväksytyn äänestysesityksen mukaisesti suo­ri­te­tus­sa äänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotuksen puo­les­ta äänestivät Forsblom,  Gustafsson, Hörkkö, Tavio,  Saksi ja Tuuna.

 

Ahon-Hagsbergin ehdotuksen puolesta äänestivät Naavasalo, Aho,  Haanpää,  Hagsberg ja Paananen.

 

 

Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen päättäneen hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen ää­nin 6-5.

 

 

   Liitteet

 

   Avustukset

 

Tero Tavio esitti Kimmo Ahon kannattamana, että Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan avustuksiin "vapaa-aikapalvelut/liikuntapalvelut" lisätään 8000€.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Tavion eh­do­tuk­sen.

 

Kaupunginjohtajan kokouksessa tekemät pöytäkirjamerkinnät

 

 Kaupunginjohtaja otti kokouksen aikana esitetyistä pöytäkirja merkinnöistä seuraavat omaan esitykseensä:

 

Investoinnit

 

Kuparivuoren urheilukentän katsomo

 

Tehdään kevään 2022 aikana kuntokartoitus ja kunnostussuunnitelma Kuparivuoren urheilukentästä (nurmi, radan pinnoite, valaistus ja katsomo)

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti tarkennetun eh­do­tuk­sen.

 

 

 

Kaupunginhallituksen pöytäkirjamerkinnät:

 

 Käyttötalousosa

 

Liikuntapaikat

Jäsen Tero Tavio esitti talousarvioon pöytäkirjamerkintää "Jäähallin käyttöajan pidentämisestä aiheutuvat hinnankorotukset tulevat neuvoteltavaksi. Lisäkustannuksista maksetaan lisäajasta aiheutuvan  käytön mukaisesti, eikä niitä  jyvitetä kaikille jäähallin käyttäjille".

 

Tavion esitys pöytäkirjamerkinnästä hyväksyttiin yk­si­mie­li­ses­ti.

 

   Viheralueet

 

Jäsen Gustafsson esitti Tavion kannattamana, että selvitetään missä Asuntomessuvuonna 2022 kaupungin aurinkokukkapellot voidaan toteuttaa.

 

Gustafssonin esitys pöytäkirjamerkinnästä hyväksyttiin yk­si­mie­li­ses­ti.

 

Investointiosa

 

Haanpää ja Tuuna esittivät Ahon kannattamana pöytäkirjamerkintää: Selvitetään saunan ja talviuintipaikan suunnittelu, järjestävä taho ja kustannukset saunalle parhaiten soveltuvalla alueella.

 

Haanpään ja Tuunan esitys pöytäkirjamerkinnästä hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

Junnila esitti Paanasen kannattamana pöytäkirjamerkintää: Toteutetaan lämpömatto avantouimareille Jarkko Kanervan aikaisemmin useasti tekemän toiveen mukaisesti esimerkiksi Nunnalahteen.

 

Junnilan esitys pöytäkirjamerkinnästä hyväksyttiin yk­si­mie­li­ses­ti.

 

Jäsen Hörkkö esitti talousarvioon pöytäkirjamerkintää:

Selvitetään, onko saariston alueen yksityisten vesiosuuskuntien siirtäminen kaupungille ollut keskusteluissa ja olisiko tällainen järkevää toteuttaa. Lisäksi selvitetään olisiko vesiosuuskunnilla mahdollista saada vettä edullisemmin, koska verkoston investointi on osakkaiden itsensä rakennuttama.

 

Hörkön esitys pöytäkirjamerkinnästä hyväksyttiin yk­si­mie­li­ses­ti.

 

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

  

 

Kaupunginvaltuusto 13.12.2021 § 123      

1036/02.02.00/2021    

 

 

Kaupunginhallituksen ehdotus talousarvioksi vuodelle 2022 ja ta­lous­suun­ni­tel­mak­si vuosille 2022 - 2025 on liitetty pöytäkirjaan.

 

Liite A1, KV 13.12.2021

 

Toimialajohtajat, talousjohtaja ja henkilöstöpäällikkö ovat läsnä asiantuntijoina.

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus  

 

Päätösehdotus Kaupunginvaltuusto hyväksyy Naantalin kaupungin talousarvion vuodelle 2022 ja taloussuunnitelman vuosille 2022 - 2025.

 

Kokouskäsittely Merkittiin, että talousjohtaja Heli Lähteenmäki, sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki, tekninen johtaja Reima Ojala, perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen ja henkilöstöpäällikkö Irmeli Niittymäki olivat läsnä asiantuntijoina tämän asian käsittelyn ajan.

 

 

 Ensimmäisen esittelypuheenvuoron käytti kaupunginjohtaja Laura Leppänen ja toisen puheenvuoron talousjohtaja Heli Lähteenmäki.

 

 Valtuuston puheenjohtaja Vilhelm Junnila esitti talousarvion käsittelyjärjestyksestä seuraavaa:

 

 Ensiksi käydään yleiskeskustelu, joka aloitetaan kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan puheenvuoroilla ja sen jälkeen halukkaiden valtuustoryhmien puheenvuoroilla ryhmien suuruusjärjestyksessä.

 

 Muutosehdotukset talousarvioon 2022 ja myös suunnitelmavuosille on tehtävä yleiskeskustelun aikana. Ehdotukset käsitellään ja mahdolliset äänestykset suoritetaan talousarvion ja taloussuunnitelman käsittelyn asianomaisessa kohdassa. Muutosehdotukset ja toivomusaloitteet on tehtävä kirjallisesti.

 

 Talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotus käsitellään seuraavassa järjestyksessä:

 

 käyttötalousosa

 investointiosa

 avustukset-liite

 henkilöstösuunnitelma

 tuloslaskelma ja rahoituslaskelma

 täytäntöönpanomääräykset

 maksupolitiikka

 sijoitustoiminnan perusteet

 toteuttamisosa

 

 Edelleen puheenjohtaja totesi äänestysjärjestyksestä seuraavaa:

 

 Hallintosäännön mukaan:

 

 "Jos asia koskee määrärahan myöntämistä, asetetaan ensin äänestettäväksi määrältään suurimman ehdotuksen hyväksyminen tai hylkääminen ja näin jatketaan ehdotusten suuruuden mukaisessa järjestyksessä, kunnes jokin ehdotus hyväksytään, minkä jälkeen pienemmistä ehdotuksista ei enää äänestetä."

 

 Investointiosassa ja henkilöstösuunnitelmassa talousarviovuodelle 2022 kohdistuva määrärahaa tai vakanssia koskeva muutosehdotus käsitellään ensiksi ja ko. asiaan mahdollisesti liittyvät muutosehdotukset suunnitelmavuosille käsitellään sen jälkeen erikseen.

 

 Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

 

 Yleiskeskustelun aikana kaupunginhallituksen puheenjohtaja Toni Forsblomin puheenvuorojen jälkeen valtuustoryhmien puheenvuoron käyttivät valtuutetut Tero Tavio, Sirpa Hagsberg, Juha Manner, Jari-Antti Hörkkö, Leena Haanpää, Tommy Björkskog sekä  Harri Palomäki.

 

 Yleiskeskustelun aikana tehtiin talousarvion 2022 käyt­­ta­lous­osaan muutosesitykset seuraavasti:

 

 Muutosesitykset

 

 Käyttötalousosa

 

 Kärkihankkeet /Strategiasta johdetut kaupunkitason vuositavoitteet (s. 27)

 

 Sirpa Hagsberg esitti Kimmo Ahon kannattamana, että kärkihankkeelle 2 (Hyvien yhteyksien Naantalin kaupunki) toimenpiteen "Edunvalvonta E18 Turun kehätien perusparantamisen nopeuttamiseksi" mittaria aikaistetaan seuraavasti: "Tiesuunnitelma lainvoimaiseksi 2023, rakentaminen 2024-2028. Vastuuhenkilöt: kaupunginjohtaja, tekninen johtaja, yhdyskuntatekniikan päällikkö".

   

 Äänestys:

 Kh = "jaa" ja Hagsberg/Aho ="ei"

 

 Kaupunginhallituksen ehdotuksen puolesta annettiin 30 ääntä ja valtuutettu Hagsbergin tekemän ja Ahon kannattaman ehdotuksen puolesta 13 ääntä.

 

 Liite A2, KV 13.12.2021

 

 Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginvaltuuston päättäneen hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

 

 Sosiaali- ja terveyslautakunta(s. 63)

 

 Anita  Mäkilä esitti Tommy Björkskogin kannattamana seuraavaa: "Ikäihmisten ja mielenterveyden ongelmista kärsivien diabeetikkojen seteleitä jalkahoitoon lisätään ennaltaehkäisevän hoidon muodossa" Muutosesitys toimintamenoihin 10 000 €.

 

 Äänestys:

 

 Kh = "jaa" ja Mäkilä/Björkskog ="ei"

 

 Kaupunginhallituksen ehdotuksen puolesta annettiin 30 ääntä ja valtuutettu Mäkilän tekemän ja Björkskogin kannattaman ehdotuksen puolesta 13 ääntä.

 

  Liite A3, KV 13.12.2021

 

 Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginvaltuuston päättäneen hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

 

 Sosiaali- ja terveyslautakunta/ Vammaispalvelut (s. 82)

 

 Tommy Björkskog esitti Anita Mäkilän kannattamana seuraavaa: " 54 000 euroa vaikeavammaisten siivouspalvelun jatkamiseen ".

 

 Äänestys:

 

 Kh = "jaa" ja Björkskog/Mäkilä = "ei"

 

 Kaupunginhallituksen ehdotuksen puolesta annettiin 31 ääntä ja valtuutettu Björkskogin tekemän ja Mäkilän kannattaman ehdotuksen puolesta 11 ääntä.  Lisäksi annettiin yksi "tyhjä" -ääni.

 

 Liite A4, KV 13.12.2021

 

 Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginvaltuuston päättäneen hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

 

 Sosiaali- ja terveyslautakunta/ Hoito- ja vanhuspalvelut (s. 85)

 

 Lauri Laine esitti Mikko Rönnholmin  kannattamana seuraavaa: " Lisätään avustuksiin 100 000 euroa, jolla avustetaan kotona asuvia yli 75-vuotiaita myöntämällä palveluseteleitä kotona asumista tukevien palveluiden ostamiseen".

 

 Äänestys:

 

 Kh = "jaa" ja Laine/Rönnholm = "ei"

 

 Kaupunginhallituksen ehdotuksen puolesta annettiin 27 ääntä ja valtuutettu Laineen tekemän ja Rönnholmin kannattaman ehdotuksen puolesta 16 ääntä.

 

 Liite A5, KV 13.12.2021

 

 Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginvaltuuston päättäneen hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

 

 Tekninen lautakunta/ Liikuntapalvelut (s. 130)

 

 Eero Latvala esitti Leena Haanpään kannattamana seuraavaa tekstimuutosta talousarviokirjaan: " Ehdotus hyväksytään muutettuna: Lisätään uuden vakanssin perustaminen liikuntapaikat yksikköön sekä muut jäähallin aukioloajan pidentämisen mahdollistamisesta aiheutuvat kustannukset."

 

 Valtuutettu Latvala veti esityksensä pois.

 

 

 Investointiosa

 

 

 Tekninen lautakunta/Kalevanniemen liikuntahalli/Kalevanniemen oppimiskylät (s.170)

 

 Eero Latvala esitti Leena Haanpään kannattamana seuraavaa: " Esitän Kalevanniemen oppimiskylien rakentamiseen vuosille 2024 (3 548 400 euroa) ja 2025 (2 998 600 euroa) varattujen määrärahojen siirtämistä Kalevanniemen liikuntahallin rakentamiseen vuodelle 2024 (3 548 400 euroa) ja vuodelle 2025 2 998 600 euroa). Samalla liikuntahallin suunnitteluun vuodelle 2024 varattu 50 000 euroa siirrettäisiin vuodelle 2023".

 

 

 Tekninen  lautakunta/Kalevanniemen liikuntahalli (s.170)

 

 Sirpa Hagsberg esitti Kimmo Ahon:n kannattamana seuraavaa: "Kalevanniemen liikuntahallia aikaistetaan siten, että se on valmis keväällä 2025. Vuodelle 2022 varataan suunnitteluraha ja investointi toteutetaan vuosina 2023 - 2025.

 

 Määrärahaesitys:  65 000€  v. 2022

   3,6 milj€ v 2023

   3,6 milj€ vv 2024-2025                             (ylivuotisena)

   (jakautuu näille vuosille)  

   yhteensä    7,3 milj€."

 

 Puheenjohtaja Junnila teki seuraavan äänestysesityksen:
"Koska hallituksen esityksestä on tehty kaksi kannatettua muutosehdotusta esitän asian ratkaisemiseksi seuraavaa äänestysjärjestystä. Ensin asetetaan vastakkain Latvalan/Haanpään esitys Hagsberg/Ahon esityksen kanssa. Tämän jälkeen voittanut ehdotus asetetaan vastakkain kaupunginhallituksen ehdotuksen kanssa.

 

 Äänestys 1 

 

 Ensimmäisessä äänestyksessä äänestysesitykseksi hyväksyttiin seuraava:

 

 Hagsberg/Aho edotus ="jaa" ja Latvala/Haanpää="ei"

 

 Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä  Hagsbergin tekmeän ja Ahon kannattaman ehdotuksen puolesta annettiin  15 ääntä ja valtuutettu Latvalan tekemän ja Haanpään kannattaman ehdotuksen puolesta 4 ääntä. 24 valtuutettua äänesti tyhjää.

 

 Liite A6, KV 13.12.2021

 

 Seuraavalle äänestyskierrokselle eteni valtuutettu Hagsbergin tekemä ja Ahon kannattama esitys.

 

 Äänestys 2

 

 Äänestysesitykseksi hyväksyttiin seuraava: Kh = "jaa" ja  Hagsberg = "ei"

 

 Äänestyskoneella suoritetussa äänestyksessä  kaupunginhallituksen ehdotuksen puolesta annettiin  24 ääntä ja valtuutettu Hagsbergin/Ahon ehdotuksen puolesta 19 ääntä.

 

 Liite A7, KV 13.12.2021

 

 Puheenjohtaja totesi äänestyksen perusteella kaupunginvaltuuston päättäneen hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

 

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto hyväksyi Naantalin kaupungin talousarvion vuodelle 2022 ja taloussuunnitelman vuosille 2022- 2025.

Naantalin kaupungin vuoden 2022 talousarvio ja taloussuunnitelma 2022 - 2025 liitetään pöytäkirjaan ja säilytetään erillisenä asiakirjana.