Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2021/Pykälä 121


 

Kaupunginvaltuuston kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

 

Kaupunginvaltuusto 13.12.2021 § 121  

    

 

 

Kuntalain 108 §:n mukaan kaupunginvaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 valtuutetuista on saapuvilla.

 

Kokouskutsu esityslistoineen on hallintosäännön 104 §:n mukaisesti lähetettävä valtuutetuille, kaupunginhallituksen jäsenille ja kaupunginjohtajalle neljä päivää ennen kokousta.

 

Päätösehdotus Kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty valtuutetuille, kaupunginhallituksen jäsenille ja kaupunginjohtajalle 9.12.2021. Kokouksesta on samana päivänä tiedotettu kaupungin verkkosivuilla.  Lisäksi kokouksesta on kaupunginvaltuuston 23.8.2021 tekemän päätöksen mukaisesti annettu yleisesti tieto Rannikkoseudussa 3.12.2021 ja Turun Seutusanomissa 2.12.2021. Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Läsnä 41 valtuutettua ja 2 varavaltuutettua.
Lisäksi kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Matti Naavasalo, kaupunginjohtaja Laura Leppänen ja hallintojohtaja Riitta Luotio olivat läsnä kokouksessa. Talousjohtaja Heli Lähteenmäki, sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki, tekninen johtaja Reima Ojala, perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen ja henkilöstöpäällikkö Irmeli Niittymäki olivat läsnä kokouksessa käsiteltäessä asiaa § 123.