Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 04.11.2021/Pykälä 93


 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarviomuutokset 2021

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 04.11.2021 § 93                   

15/02.02.00/2021    

 

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Airi Laurila

 

Tammi - syyskuun talousarviototeutuman perusteella sosiaali- ja ter­veyspalveluiden tämän vuoden talousarvioon tulee tehdä muutoksia. Määrä­ra­ho­jen yli­tys­pai­neet kohdistuvat suun terveydenhuoltoon, työllisyyspalveluihin, vammaispalveluihin sekä hoito- ja van­hus­pal­ve­lui­hin. Erikoissairaanhoidon osalta talousarviototeuma tammi-syyskuulta ennakoi mää­­ra­ho­jen alittumista. Talousarviomuutosten vaikutus vuoden 2021 nettomenokasvuksi on yhteensä 350 000 euroa.

 

Terveyspalveluiden osalta arvio kustannusten ylityksestä on 1 250 000 euroa, mikä muodostuu koronaepidemian hoidon vaatimista lisäkustannuksista. Kustannusten kasvusta 350 000 euroa muodostuu lisähenkilöstön kustannuksista (hengitystievastaanotto-, jäljitys- ja rokotustyö sekä rajaterveystarkastukset satamassa) ja 1 000 000 euroa koronanäytekustannuksista. Lisäksi lisätilojen aiheuttamat rakennuskustannukset sekä vuokrat ovat aiheuttaneet noin 50 000 euron lisäkustannukset. Myyntituotot tulevat ylittämään talousarvion arviolta 150 000 euroa (ulkokuntalaisista otetut koronanäytteiden myyntituotot).

 

Valtionkorvauksia tammi-elokuun ajalta saataneen STM:n asetuksen mukaisesti covid-19 kustannuksiin yli 1 500 000 euroa. Tämän vuoksi terveyspalveluille ei tule ylityksiä vuoden 2021 osalta. Loppuvuoden osalta saatavia korvauksia sekä rajaterveystarkastuksiin liittyviä korvaussummia ei ole vielä tiedossa.

 

Talousarviomuutosesitykset tulosalueittain ovat:

 

Suun terveydenhuolto

Arvio talousarvion ylityksestä on 200 000 euroa. 1.7.2021 voimaan tullut maksuasetuksen muutos näkyy kohonneina kuluina ja lisääntyneinä tuloina suun terveydenhuollossa,koska em. päivämäärän jälkeen kaikki ostopalvelussa toteutettu hoito ja hammastekniset kulut laskutetaan suoraan kaupungilta. Hammastekniset työt laskutetaan jatkossa potilailta toteutuneiden kulujen perusteella ja ostopalveluun lähetetyt potilaat maksavat hoidostaan TK-maksuasetuksen mukaiset maksut Naantalin kaupungille. Ostopalvelun käyttöä pyritään loppuvuoden osalta hillitsemään kohonneiden kulujen vuoksi kuitenkin huomioiden, että kiireettömän hoidon odotusajan takaraja (6 kk) ei ylity.

 

Erikoissairaanhoito

Erikoissairaanhoidon todellinen käyttö on ollut syyskuun lopussa 68,4 %. Sairaanhoitopiiri on päättänyt pienentää tasaerälaskutusta loka - joulukuulta yhteensä n. 1,6 milj. eurolla. Koronatilanteesta aiheutuvan epävarmuuden vuoksi arvioidaan määrärahan alittuvan noin 1,0 milj. eurolla.  Erikoissairaanhoidon kustannukset vaihtelevat kuukausittain melko paljon ja useana vuonna loka-marraskuun kustannukset ovat olleet kesimääräisiä kustannuksia suuremmat.

 

Työllisyyspalvelut

Arvio tulosalueen ylitystarpeesta on 300 000 euroa. Työllisyyspalveluissa koronan seurauksena merkittävästi lisääntynyt pitkäaikaistyöttömyys sekä yrittäjille väliaikaisesti maksettava työmarkkinatuki näkyvät työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvussa. (Yrittäjille maksettavan työmarkkinatuen osuus kuntaosuudesta tulee arvion mukaan olemaan vuonna 2021 noin 200 000 euroa.)

 

Vammaispalvelut

Arvio vammaispalveluiden talousarvioylityksestä on 500 000 euroa.

Vammaispalveluiden toteutuma 15.10.2021 tilanteen mukaan syyskuun lopussa on 77,5 %. Yleisissä vammaispalveluissa henkilökohtaisen avun asiakasmäärä on kasvanut ja asiakkaiden keskimääräinen tuentarve on laajentunut, minkä seurauksena kustannusten ennakoidaan ylittyvän noin 100 000 euroa. Lisäksi talousarvion ylitykseen vaikuttaa ennakoimaton 150 000 euron kertakustannus Turun kaupungille kustannusriidan seurauksena. Tästä johtuen arvio tehostetun palveluasumisen ylitystarpeesta on 120 000 euroa.

Kehitysvammaisten palveluissa usean palvelun ennakoidaan ylittävän talousarviossa ennakoidun: laitoshoito 40 000 euroa, palveluasuminen 40 000 euroa, työtoiminta 40 000 euroa, päivätoiminta 120 000 euroa ja tutkimus- ja neuvolapalvelut 40 000 euroa. Kehitysvammaisten palveluissa kustannusten kasvu johtuu päivä- ja työtoiminnan kallistumisesta sekä asiakasmäärän kasvusta ja asiakkaiden palvelutarpeessa tapahtuneista muutoksista, jotka liittyvät muun muassa ikääntymiseen ja nuorten itsenäistymiseen.

 

Hoito- ja vanhuspalvelut

Arvio hoito- ja vanhuspalveluiden talousarvioylityksestä on 350 000 euroa.

Hoito- ja vanhuspalveluissa asiakasmaksutuotot ovat koronasta johtuen pienemmät kuntouttavassa päivätoiminnassa ja muistikoti Sylvissä. Terveyskeskusosastolla asiakasmaksutuotot jäävät arvioitua pienemmiksi potilaspaikkojen vähentämisen vuoksi. Vähennys on tehty vaikean henkilöstötilanteen johdosta kesällä ja se jatkuu edelleen.

 

Osaavan henkilöstön saatavuuden varmistaminen on tulosalueen suurin haaste. Pitkäaikaisiinkaan sijaistuksiin ei ole ollut riittävää kiinnostusta ja niitä on jouduttu täyttämään useilla työsuhteilla, jolloin työhön sitoutumisen epävarmuus ja työntekijöiden vaihtuvuus lisääntyvät. Myös vakinaisiin työsuhteisiin on haasteita saada osaavaa henkilöstöä. Erilliskorvaukset ylittyvät mm.  työvoiman saatavuuden parantamiseksi hälytyskorvauksiin tehtyjen korotusten johdosta. Kokonaisuudessaan henkilöstömenot ylittyvät noin 130 000 eurolla.

Omaishoidon tuki ylittynee noin 170 000 eurolla. Omaishoito on kuitenkin erittäin tärkeä palvelumuoto niin inhimillisistä, kuin kuntataloudellisistakin syistä. Ilman omaishoitoa, hoidettavat olisivat joko säännöllisen kotihoidon tai tehostetun palveluasumisen asiakkaina.

ICT-kulut ylittynevät noin 30 000 eurolla ja suojavarusteisiin ja hoitotarvikkeisiin varatut rahat 20 000 euroa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Esittelijä Perusturvajohtaja

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että sosiaali- ja terveyspalvelujen vuoden 2021 käyttötalouden määrärahoihin myönnetään muutoksia tulosalueittain seuraavasti:

 

 

 

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.