Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 30.09.2021/Pykälä 85


Arviointikertomus 2020 pdf

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan selitys tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa vuodelta 2020 esitettyihin huomioihin

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 30.09.2021 § 85                   

451/00.03.01/2021    

 

 

 

Valmistelija Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen

 

Kaupunginhallitus on 14.6.2021 käsitellyt arviointikertomusta vuodelta 2020 ja antanut kaupunginjohtajan johtoryhmälle/lautakunnille tehtäväksi valmistella selvitykset arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin ja suosituksiin 30.9.2021 mennessä. 

 

Sosiaali- ja terveyspalveluissa tarkastuslautakunta oli kiinnittänyt huomiota ja antanut suosituksensa hoito- ja vanhuspalveluiden tulosalueen kohdalle:

 

-          Tarkastuslautakunta toteaa, että hoito- ja vanhuspalveluiden henkilöstö joutui venymään vaikeassa koronapandemiatilanteessa. On kuitenkin hienoa, että haasteellisessa tilanteessa pystyttiin edistämään Ikäystävällinen Naantali -ohjelmaa.

 

-          Tarkastuslautakunta suosittaa, että kaupunki palveluja suunnitellessa ottaa kokonaisvaltaisesti huomioon väestön ikärakenteen, verotulojen vähentymisen, palvelutarpeen lisääntymisen tai vähentymisen sekä muuttuvan toimintaympäristön.

 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden johtoryhmä on arviointikertomukseen käsitellyt selityksen antamista kokouksessaan 16.9.2021.

 

Selitys: Sosiaali- ja terveyspalvelut huomio väestön ikärakenteen muutokset vuosittain talousarvion yhteydessä ja mm. Soten strategiaa laadittaessa on kaikilla tulosalueilla tutustuttu väestöennusteisiin. Palvelut mitoitetaan valtakunnallisten ja sairaanhoitopiirin suositusten mukaisina huomioiden lakisääteiset palvelut. Talousarvio laaditaan KH:n antamien ohjeiden mukaan, väestön kasvava palvelutarve kuitenkin lopullisesti määrittää miten kustannuskehitys toteutuu. 

 

Liitteenä tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2020

 

LIITE B11, SOTE-LTK 30.9.2021

 

Esittelijä Perusturvajohtaja

 

Päätösehdotus Sosiaali- ja terveyslautakunta antaa seuraavan vastauksen tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa esitettyihin suosituksiin:

Sosiaali- ja terveyspalvelut huomioi väestön ikärakenteen muutokset vuosittain talousarvion yhteydessä ja mm. Soten strategiaa laadittaessa on kaikilla tulosalueilla tutustuttu väestöennusteisiin. Palvelut mitoitetaan valtakunnallisten ja sairaanhoitopiirin suositusten mukaisina huomioiden lakisääteiset palvelut. Talousarvio laaditaan KH:n antamien ohjeiden mukaan, väestön kasvava palvelutarve kuitenkin lopullisesti määrittää miten kustannuskehitys toteutuu.

 

Päätös Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin.