Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.10.2021/Pykälä 398


 

Green Industry Park Oy hallituksen lisäjäsenen nimeäminen

 

Kaupunginhallitus 04.10.2021 § 398      

654/00.04.00/2021    

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Riitta Luotio

 

Kaupunginhallitus on 19.04.2021 § 170 valtuuttanut kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan neuvottelemaan kehitysyhtiön perustamisesta, yhtiöjärjestyksestä ja rahoituksesta. Kaupunginvaltuusto on 26.04.2021 § 36 varannut Naantalin jalostamon alueen jatkokehittämistä varten vuodelle 2021 seuraavat lisämäärärahat: tulosalueelle "Järjestelyerät" 40 000 euroa sekä kehitysyhtiön osakepääomaa varten investointiosaan kohtaan "Osakkeet ja osuudet" 4 400 euroa.

 

Edelleen 17.05.2021 § 224 kaupunginhallitus on hyväksynyt kehitysyhtiön perustamisen ja esittänyt kehitysyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi Panu Routilaa, hallituksen asiantuntijajäseneksi Janne Virtasta sekä yhtiön hallituksen jäseneksi elinkeinoasiamies Lassi Rosalan.

 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja valtuutettiin allekirjoittamaan kehitysyhtiön perustamissopimuksen ja muut tarvittavat asiakirjat.             

 

Kehitysyhtiö Green Industry Park Oy:n perustamisen yhteydessä ovat osakkaat perustamiskokouksessa 1.6.2021 valinneet yhtiön hallituksen jäseniksi seuraavat henkilöt:

Panu Routila

Janne Virtanen (V-S liitto)

Lassi Rosala  (Naantalin kaupunki)

Eero Vainio  (Raision kaupunki)

Niko Kyynäräinen (Turun kaupunki)

Tero Svinhufvud (Fortum Oyj)

Jyri Arponen  (Sitra)

 

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Panu Routila. Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu vähintään seitsemän (7) ja enintään kaksitoista (12) varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

 

Allekirjoitettu perustamissopimus on ohessa liitteenä.

 

Liite 10, KH 4.10.2021

 

Yhtiön hallitus on kokouksessaan 12.8.2021 päättänyt esittää osakkeenomistajille, että osakkeenomistajat yksimielisesti nimeäisivät hallitukseen Mika Hannulan (Turun yliopisto) ja Mika Aallon (Kemianteollisuus ry).

 

Yhtiön hallitus on kokouksessaan 10.9.2021 päättänyt esittää lisäksi, että osakkeenomistajat yksimielisesti valtuuttaisivat yhtiön hallituksen kutsumaan jäsenikseen parhaaksi katsomiaan henkilöitä siten, että yhtiön hallituksessa on enintään kaksitoista (12) varsinaista jäsentä. Osakkeenomistajille toimitettu kirje on oheistettu.

 

Liite 11, KH 4.10.2021

 

Green Industry Park Oy:n hallitus pyytää osakkeenomistajiaan ilmoittamaan, hyväksyvätkö ne poikkeamisen yhtiökokousta ja kokouskutsua koskevista muotosäännöksistä sekä että yksimielisesti nimeävät hallituksen jäseniksi Mika Hannulan (Turun yliopisto) ja Mika Aallon (Kemianteollisuus ry). Lisäksi Green Industry Park Oy:n hallitus pyytää kunnioittavasti osakkeenomistajiaan ilmoittamaan, hyväksyvätkö osakkeenomistajat yhtiön hallituksen valtuuttamisen kutsumaan (=valitsemaan) jäsenikseen parhaaksi katsomiaan henkilöitä siten, että yhtiön hallituksessa on enintään kaksitoista (12) varsinaista jäsentä.

Ilmoitus pyydetään toimittamaan 15.10.2021 mennessä yhtiölle.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa, että Naantalin kaupunki hyväksyy poikkeamisen yhtiökokousta ja kokouskutsua koskevista muotosäännöksistä sekä Mika Hannulan (Turun yliopisto) ja Mika Aallon (Kemianteollisuus ry) nimeämisen yksimielisesti hallituksen jäseniksi.

Samalla Naantalin kaupunki hyväksyy yhtiön hallituksen valtuuttamisen kutsumaan (=valitsemaan) jäsenikseen parhaaksi katsomiaan henkilöitä siten, että yhtiön hallituksessa on enintään kaksitoista (12) varsinaista jäsentä.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

 

Päätös Asia palautettiin uuteen valmisteluun. Selvitetään, miksi halutaan vapaus jäsenien kutsumiseen yhtiökokouksen ohi.