Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.10.2021/Pykälä 118


 

Teknisen lautakunnan investoinnin määrärahamuutos

 

Tekninen lautakunta 27.10.2021 § 118      

15/02.02.00/2021    

 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Reima Ojala 27.10.2021

 

Vuoden 2021 talousarviossa on esitetty Kaupunkistrategia 2022:n Kärkihanke 1:n (Osaava, palveleva ja hyvinvoiva Naantalin kaupunki) toimenpidekohdassa Palvelujen sähköistäminen, että uuden paikkatietojärjestelmän hankinta tehdään 30.9.2021 mennessä.

 

Vuoden 2021 talousarviossa paikkatietojärjestelmän hankintaan on osoitettu 200 000 euroa investointimäärärahaa vuodelle 2021. Tekninen lautakunta on esittänyt vuoden 2022 talousarvioon lisäksi paikkatietojärjestelmän hankintaan 100 000 euroa. Määrärahoilla voidaan maksaa integraatio ja datakonversioiden kustannukset. Koska hankintapäätöksen tekeminen on siirtynyt, määrärahat on syytä jaksottaa uudelleen. Uudelleen jaksottaminen tehdään vuoden 2022 talousarvion laadinnan yhteydessä. Käyttöönottokustannukset ovat tarkentuneet ja vuodelle 2022 esitetään paikkatietojärjestelmän investointiin 220 000 euroa.

 

Paikkatietojärjestelmän käyttöönottokuluja toteutunee vuoden 2021 aikana korkeintaan 100 000 euroa.

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää selostusosan mukaista teknisen lautakunnan investoinnin talousarviomuutosta kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle. Kokonaisuutena määrärahamuutosten vaikutus on 100 000 euroa vuoden 2021 investointimenoja vähentävä.

 

Päätös Teknisen johtajan päätösehdotus hyväksyttiin.