Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 09.09.2021/Pykälä 64



 

Naantalin kaupungin kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluopetussuunnitelma

 

Koulutuslautakunta 09.09.2021 § 64      

200/12.00.02/2021    

 

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen esimies Ritva Parviainen

Varhaiskasvatuksen johtaja Kaisa Rantala

 

Eduskunnan päätöksen mukaan Suomessa toteutetaan kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu elokuun 2021 alusta toukokuun 2024 loppuun. Kokeilua määrittää kaksivuotisen esiopetuksen kokeilulaki (1046/2020).

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on satunnaisotannalla päättänyt kokeilukunnat. Naantalin kaupunki on valittu mukaan kokeilukunnaksi, ja kokeilutoimipaikoiksi on valikoitunut Merimaskun ja Taimon päiväkodit.

 

Kokeilun opetussuunnitelman perusteet on julkaistu helmikuussa 2021 ja kokeilukuntien on ollut määrä laatia sen pohjalta paikallinen kokeiluopetussuunnitelma. Paikallinen opetussuunnitelma määrittelee, ohjaa ja tukee esiopetuksen järjestämistä kokeilutoimipaikoissa. Lapsella on sama opetussuunnitelma käytössä koko kokeilun ajan.

 

Paikallisen opetussuunnitelman laatimiseksi perustettiin Naantalissa työryhmä, johon osallistuivat kokeiluyksiköiden varhaiskasvatuksen opettajat, erityisopettajat ja esimiehet. Varhaiskasvatuksen esimies koordinoi toimintaa. Opetussuunnitelmatyössä on kuultu ryhmien muita työntekijöitä, oppilashuollon ja terveydenhuollon edustajia, sekä huoltajien odotuksia kokeilun osalta. Kokeiluopetussuunnitelma on rakennettu siten, että valtakunnallisten perusteiden perustekstin yhteyteen on kirjattu Naantalin paikalliset tarkennukset.

 

Kokeiluopetussuunnitelma on julkaistu valtakunnallisessa ePerusteet ohjelmassa ja julkaistaan Naantalin kaupungin nettisivuilla.

 

LIITE A1, KOULLTK 9.9.2021

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta hyväksyy Naantalin kaupungin kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluopetussuunnitelman. Suunnitelma on voimassa 1.8.2021 alkaen.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.