Dynasty tietopalvelu Haku RSS Naantalin kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://aleksis.naantali.fi:443/Dyn10Web/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koulutuslautakunta
Pöytäkirja 09.09.2021/Pykälä 72


 

Pandemian jälkihoito

 

Koulutuslautakunta 09.09.2021 § 72      

8/09.06.01/2021    

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki

 

Tarkastuslautakunta on vuoden 2020 tarkastuskertomuksessaan kiinnittänyt huomiota koronapandemian jälkihoitoon. Tarkastuslautakunnan mukaan "pandemian jälkihoito tulee todennäköisesti myös haastamaan henkilökuntaa, koska lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi on saattanut heikentyä kriisin myötä. Tarkastuslautakunta suosittaa, että koronapandemian jälkihoitoon kiinnitetään erityistä huomiota".

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Koulutuslautakunta toteaa vastauksenaan tarkastuslautakunnan huomioon, että sivistyspalvelut tulee kiinnittämään erityistä huomiota koronapandemian lapsille, nuorille ja perheille aiheuttamista haasteista ja vaikeuksista selviytymiseen. Huomiota kiinnitetään yhteisöllisyyteen, osallisuuteen sekä lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyvinvointiin. Paluu harrastustoimintaan ja normaaliin arkeen terveysturvallisesti toimien pyritään mahdollistamaan mahdollisimman nopeasti.

Etäopetuksen aikana syntynyttä oppimisvajetta paikataan rauhoittamalla oppilaitosten toimintaa siten, että perustehtävään jää enemmän aikaa. Tämän lisäksi hyödynnetään täysimääräisesti valtionavustusten lisäresursseja ja kaupungin varaamia lisäresursseja oppilashuoltoon ja erityisopetukseen.

 

Päätös Sivistysjohtajan ehdotus hyväksyttiin.